99 % yhdyskunta­jätteestä hyödynnettiin joko materiaalina tai energiana

Kierrätykseen ohjattiin kaikesta toimialueella syntyvästä yhdyskuntajätteestä 41 %. Energiahyötykäyttöön ohjattiin 58 %.

Kierrätysasteen laskentatapa muuttui. Nestemäiset jätteet jätettiin pois yhdyskuntajätteen laskennasta myös takautuvasti aiemmilta vuosilta. Kierrätykseen meni tonneina suunnilleen sama määrä jätettä kuin edellisenä vuonna.

Jätehuollon tekijät

Toimitusjohtajan katsaus

Kauan odotettu uusi jätelaki saatiin vihdoin ja viimein ulos ja se astui voimaan 19.7.2021. Tavoitteenamme on tarjota asukkaille kustannustehokasta, sujuvaa ja helppoa jätehuollon palvelua.

Henkilöstö ja hallinto

Yhtiön henkilöstömäärä oli vuoden 2021 lopussa 50 henkilöä, joista määräaikaisia oli 5 henkilöä.

Asiakastyytyväisyys

Asiakastyytyväisyys on korkealla tasolla. Asiakastyytyväisyyden kokonaiskeskiarvoksi vuonna 2021 muodostui 4,3 asteikolla 1-5.

Jäte­huolto on ilmasto- ja ympäristötekoja

Kokonaisjätemäärästä hyödynnettiin 97 %

Yhtiö vastaanotti yhteensä 102 600 tonnia jätettä. Kokonaisjätemäärä oli edellisvuotta pienempi, koska maa- ja kiviaineisten vastaanotto siirtyi tytäryhtiö Salpamaa Oy:n liiketoiminnaksi vuoden 2021 alusta.

Kehittyvä jätehuolto

Kotitalouksien seka- ja energiajätteille tehtiin koostumustutkimus, joka paljasti, että kierrätykseen soveltuvaa jätettä päätyy yhä runsaasti seka- ja energiajätteen joukkoon.

Tavoitteet ja toiminnan ohjaaminen

Yhtiön visiona on olla alueen tunnetuin ja luotettavin asukkaiden tarvitsemien kierrätyspalveluiden tuottaja ja rohkea kiertotalouden innovaattori yhdessä kumppaneidensa kanssa.

Lajitteluasemien kävijämäärä pysyi korkeana ollen
noin 205 000

Seitsemän lajitteluaseman palveluita käytti vuoden aikana lähes 205 000 asiakasta, mikä on edellisvuoden lukemien tasolla.

Lajitteluasemilla otettiin jätteitä vastaan kaikkiaan noin 32 614 tonnia.

 

Salpakierto palvelee

Kattava palvelu­verkosto

Jätteiden vastaanottopalveluita voivat käyttää kaikki toimialueen vakituiset ja vapaa-ajan asukkaat kuntarajoista riippumatta. Vastaanottopalvelut rahoitetaan jätehuollon perusmaksulla, lajitteluasemien jätemaksuilla sekä hyötyjätteiden myyntituloilla.

Kierrätysvalmennusta kaiken ikäisille

Kierrätysvalmennusta tuotetaan asukkaille erilaisissa neuvonta- ja yleisötilaisuuksissa, puhelimitse, erilaisten neuvonta-aineistojen ja -kampanjoiden muodossa, verkossa sekä sosiaalisessa mediassa.

Asumisen jätehuollon järjestäminen toimialueella

Kaikkien toimialueen asuinkiinteistöjen, myös vapaa-ajan kiinteistöjen, tulee kuulua järjestetyn jätehuollon piiriin ja lajitella jätteensä vähintään energia- ja sekajäteastiaan.

Yhtiön liikevaihto oli 15,6 milj. euroa, joka oli noin 20 % vähemmän kuin edellisvuonna

Liikevaihdon lasku johtui tytäryhtiö Salpamaa Oy:lle siirretystä maa- ja kiviainesliiketoiminnasta. Liikevaihdosta jätteen vastaanottotoimintojen osuus oli 9,3 milj. euroa, ulosmyynnin ja palveluiden liikevaihto oli 6,3 milj. euroa.

Lue lisää