Kehityshankkeet
Yhtiö on mukana toimialaansa kuuluvissa hankkeissa kehittäen kokonaisvaltaisesti toimintaansa jätelain edellyttämien tavoitteiden mukaisesti. Kehityshankkeiden etenemisestä kerrotaan ajankohtaistiedotteissa sekä uutiskirjeissä. Kehityshankkeet esitellään vuosittain julkaistavassa vuosi- ja ympäristökatsauksessa.
Yhtiön ulkoiset ja sisäiset kehityshankkeet ovat olennainen osa yhtiön strategian toteutusta. Niiden päämääränä on vahvistaa toimintojemme kustannustehokkuutta, parantaa palvelujen laatua sekä luoda perusta uusille liiketoimintamalleille.
Yhtiö on suunnitellusti ja aktiivisesti osallistunut jätealan yhteisiin tutkimus- ja kehitysprojekteihin, kuten Suomen Kiertovoima ry:n (KIVO) kautta organisoiduissa kehitysprojekteissa sekä erikseen valikoiduissa hankkeissa korkeakoulujen (LUT, LAB) ja muiden tutkimuslaitosten (esim. VTT) kanssa.
Kierrätysasteen parantaminen – kierrätysasteen tiekartta
Kierrätysastetiekartta tarjoaa selkeän suunnan ja toimintasuunnitelman kohti yhä vaativampia kierrätystavoitteita. Alla olevaan kuvaan on tiivistetysti määritetty keskeisimmät toimenpiteet, joilla pystymme saavuttamaan haastavat kierrätysastetavoitteet.
