Yrityskylä Häme alakoulu
Salpakierto on mukana kuudesluokkalaisten Yrityskylä Hämeen Alakoulussa Lahdessa
Yrityskylä Häme tarjoaa yrittäjyyskasvatusta Päijät-Hämeen, Kanta-Hämeen, Uudenmaan ja Etelä-Savon kuntien kuudes- ja yhdeksäsluokkalaisille. Yrityskylä Hämeen oppimisympäristö kuudes- ja yhdeksäsluokkalaisille sijaitsee Lahdessa. Salpakierto on mukana Yrityskylässä kuudesluokkalaisten kokonaisuudessa osana koululaisille tarjottavaa ympäristökasvatusta.
Nuorten yrittäjyys ja talous NYTin kehittämä Yrityskylä on kuudes- ja yhdeksäsluokkalaisille suunnattu oppimiskokonaisuus työelämästä, taloudesta ja yhteiskunnasta. Yrityskylä Alakoulussa kuudesluokkalaiset simuloivat yhteiskunnan ja yritysten toimintaa pienoiskaupungiksi rakennetussa oppimisympäristössä. Yrityskylän tarkoituksena on tarjota koululaisille myönteisiä kokemuksia työelämästä, taloudesta, yrittäjyydestä ja yhteiskunnasta.
Kuudesluokkalaiset työskentelevät päivän valitsemassaan ammatissa
NYTin Yrityskylä Alakoulun oppimisympäristö on koululaisten oma yhteiskunta, pienoiskaupunki, jossa oppilas työskentelee omassa ammatissaan saaden palkkaa tekemästään työstä. Lisäksi oppilas toimii kuluttajana ja kansalaisena osana suomalaista yhteiskuntaa.
Varsinaiseen Yrityskylä-päivään johdattelee opettajien koulutuksen lisäksi oppimateriaali, jota käydään läpi oppitunneilla. Oppilaat tutustuvat muun muassa talouden perusasioihin, kuten veroihin ja palkkaan sekä yksityisen ja julkisen palvelun eroihin. Lisäksi oppilaat tekevät työhakemuksen ja hakevat haluamaansa ammattiin Yrityskylässä. Salpakierron pienoisyrityksessä kuudesluokkalaiset pääsevät työskentelemään toimitusjohtajan, käsittelypäällikön, ympäristöinsinöörin tai ympäristökouluttajan roolissa.
Yrityskylän oppimiskokonaisuus perustuu peruskoulun opetussuunnitelmaan ja koostuu opettajien koulutuksesta, oppimateriaalista sekä toiminnallisesta päivästä Yrityskylän oppimisympäristössä.
Yrityskylään osallistuminen lisää tutkitusti nuorten ymmärrystä yhteiskunnasta, taloudesta ja siihen vaikuttamisesta
NYT Nuorten kevään 2026 tulevaisuusraportin kyselytutkimukseen vastasi keväällä 6435 yläkoululaista ja toisen asteen opiskelijaa eri puolelta Suomea. Tutkimuksen mukaan nuorten kokemus omasta talousosaamisesta on kasvanut selvästi neljän vuoden aikana. Vuonna 2022 vain 37 % vastaajista arvioi omaavansa hyvät tiedot ja taidot taloudesta, mutta keväällä 2026 osuus oli noussut 46 %:iin. Kyselyn mukaan moni on motivoitunut kehittämään taloustaitojaan ja erityisesti sijoittaminen on aihe, josta nuoret toivoisivat lisää opetusta koulussa. Lisää opetusta toivottiin myös palkasta, verotuksesta ja budjetoinnista.
Aiempien tulevaisuusraportin tutkimusten perusteella on käynyt ilmi, että työpaikan arvoilla on väliä nuorille. Nuorista 86% haluaa tehdä töitä ympäristössä, jossa kaikkia ihmisiä arvostetaan ja kohdellaan yhdenvertaisesti. Tulevaisuuden toiveissa korostuvat työ, varallisuus, onnellisuus, terveys sekä ystävät. Näiden rinnalla rauha on kymmenen tärkeimmän aiheen joukossa. Tutkimusten mukaan nuoret kokevat yhdenvertaisuuden tavoittelun, ilmastonmuutoksen torjumisen ja verojen maksamisen jokaisen velvollisuuksiksi. Ero on huomattava verrattuna sellaisiin nuoriin, joilla Yrityskylä-oppimiskokemusta ei ole.
Yhdessä NYTin Yrityskylän toiminnan kautta yrityksillä on mahdollisuus avata työelämää nuorille ja lisätä tuntemusta heidän omista vahvuuksistaan. Salpakierto haluaa olla mukana edistämässä tätä tavoitetta ja vahvistaa nuorten uskoa tulevaisuuteen tarjoamalla nuorille myönteisiä kokemuksia työelämästä. Vuonna 2025 Yrityskylä Häme Alakoulun oppimiskokonaisuuden suoritti lähes 5200 kuudesluokkalaista.
Yrityskylä Hämeen toimintaan voivat osallistua kaikki sellaiset kuudennet luokat, joiden kotikunnat ovat tehneet sopimuksen NYTin kanssa.
Yrityskylä Häme Alakoulu osoite:
Mukkulankatu 19
15210 Lahti
(Isku Center 2. krs.).