Salpakierto Oy

Salpakierto Oy on 9 kunnan omistama osakeyhtiö, joka huolehtii jätelain mukaisista yhdyskuntajätehuollon palvelutehtävistä omistajakuntiensa alueella. Yhtiö on perustettu vuonna 1993. Tehtäviin kuuluvat kunnan vastuulle kuuluvien jätteiden

  • vastaanotto
  • käsittely
  • jäteneuvonta
  • jätehuollon suunnittelu ja kehittäminen
  • jätteenkuljetus kunnan järjestämän jätteenkuljetuksen osalta

Yhtiö on osa Lahden kaupunkikonsernia.

Yhtiön omistajakunnat ovat Asikkala, Heinola, Hollola, Kärkölä, Lahti, Myrskylä, Orimattila, Padasjoki ja Pukkila. Toimialueella on asukkaita noin 196 000 ja yrityksiä noin 13 000.

Perustamisestaan, vuodesta 1993 lähtien yhtiö on tehnyt rohkeasti ja innovatiivisesti työtä kierrätyksen ja kiertotalouden edistämiseksi ja ympäristön parhaaksi. Vuosien varrella jätehuoltotoiminta on muuttunut loppusijoittamisesta materiaalien kierrättämiseksi.

Jätehuollon tehtävä kiertotalouden kokonaisuudessa on kierrätyksen edistäminen ottamalla erilaisista jätevirroista jätteenkäsittelyn prosesseissa talteen kaikki teollisuudelle uusioraaka-aineeksi kelpaava materiaali neitseellisten luonnonvarojen säästämiseksi. Tavoitteena on myös vähentää jätteen energiahyödyntämistä ja tehdä loppusijoitettavan jätteen osuudesta lähes olematon.

Yhtiön toimintaa ohjaavat EU-direktiivit, kansalliset lait ja asetukset, valtakunnallinen jätesuunnitelma, ympäristöviranomaiset, Lahden seudun jätelautakunta sekä omistajat. Käytössä on sertifioitu toimintajärjestelmä.

Salpakierto Oy on kuntien omistama osakeyhtiö. Osakkaina on 9 kuntaa. Yhtiö kuuluu Lahden kaupunkikonserniin ja Lahden kaupungin omistusosuus on 60,15 %.

 

Hallitus 27.4.2026 alkaen

  • Heikki Moilanen, Lahti, hallituksen puheenjohtaja
  • Sami Kivi, Lahti
  • Susanna Norja, Lahti
  • Paula Ijäs, Heinola
  • Vesa Leino, Orimattila
  • Petri Syrjälä, Hollola
  • edustaja nimetään myöhemmin, Kärkölä
  • Marika Mesimäki, riippumaton asiantuntijajäsen

Yhtiön johtoryhmään kuuluvat

  • toimitusjohtaja Kimmo Rinne
  • vastaanotto- ja käsittelypäällikkö Pekka Kilpeläinen
  • palvelupäällikkö Toni Kranttila
  • viestintäpäällikkö Hanna Bergman
  • talous- ja hallintopäällikkö Johanna Salonen
  • kehityspäällikkö Tiina Malin

Johdon yhteystiedot löytyvät täältä.

Toiminta-ajatuksenamme on huolehtia toimialueemme asukkaiden jätehuollon palveluista ja edistää kiertotaloutta asiakaslähtöisesti, tehokkaasti ja vastuullisesti.

Visionamme on olla tunnettu ja luotettava kierrätyspalveluiden tuottaja ja rohkea kiertotalouden edelläkävijä yhdessä kumppaniemme kanssa.

Arvot

  • Avoimesti
  • Yhdessä
  • Vastuullisesti
  • Luotettavasti
  • Palvellen

Lue lisää vastuullisuudesta.

Strategiset päämäärät

  • Osaava ja uudistava organisaatio
  • Tehokas ja kehittyvä toiminta
  • Sujuva ja asiakaslähtöinen palvelu
  • Vaikuttava ja vastuullinen kiertotalous

Toimintapolitiikka

Huolehdimme jätelain mukaisista yhdyskuntajätehuollon palvelutehtävistä omistajakuntiemme alueella.

  1. Suunnittelemme ja toteutamme jätelain sekä jätehuoltomääräysten mukaista tasapuolista jätehuoltojärjestelmää osakaskunnillemme.
  2. Edistämme kierrätyksen ja kestävän kiertotalouden toteutumista sekä ehkäisemme ja vähennämme jätehuollon ympäristövaikutuksia.
  3. Toimimme ympäristö- ja työturvallisuussäädösten sekä muiden organisaatiota velvoittavien vaatimusten mukaisesti.
  4. Kehitämme toimintaamme asiakaslähtöisesti yhteistyössä sidosryhmien kanssa.
  5. Toimimme niin, että työympäristö on turvallinen ja henkilöstö työkykyinen, motivoitunut sekä osaava.
  6. Toteutamme avointa, vuorovaikutteista, aktiivista ja vastuullista viestintää.
  7. Sitoudumme toimintamme jatkuvaan parantamiseen.
  8. Tämä toimintapolitiikka liitetään vuosittain julkaistavaan vastuullisuuskatsaukseen.

Salpakierto Oy:n hallitus tarkistanut ja hyväksynyt 16.4.2026.

Yhtiön toimintajärjestelmä koostuu ISO 9001:2015 standardin mukaisesta laatujärjestelmästä, ISO 14001:2015 standardin mukaisesta ympäristöjärjestelmästä sekä ISO 45001:2018 mukaisesta työterveys- ja työturvallisuusjärjestelmästä (TTT). Toimintajärjestelmä kattaa yrityksen koko toiminnan.

Laatujärjestelmän tavoitteena on laadukas yritystoiminta ja sen jatkuva parantaminen. Järjestelmä pitää sisällään strategisen suunnittelun sekä prosessien, menettelyjen ja resurssien muodostaman kokonaisuuden ja sen tehokkaan johtamisen.

Ympäristöjärjestelmän tavoitteena on haitallisten ympäristövaikutusten ennaltaehkäisy ja vähentäminen sekä toiminnan jatkuva kehittäminen.

TTT-järjestelmän tavoitteena on ennakoiva sekä korjaava toiminta työympäristön jatkuvaksi parantamiseksi.

Yhtiö on integroinut järjestelmät yhdeksi toimintajärjestelmäksi.

Toimintajärjestelmä on sertifioitu ensimmäisen kerran vuonna 2007 ja sen toimivuus todennetaan vuosittain akkreditoidun sertifiointiyrityksen suorittamilla auditoinneilla.