Tietosuoja-asiat
Yhtiö noudattaa Suomessa voimassa olevaa tietosuoja- ja henkilölainsäädäntöä, mukaan lukien EU:n yleistä tietosuoja-asetusta (GDPR) sekä muita sen toimintaan sovellettavia lakeja ja säädöksiä, jotka ohjaavat henkilötietojen käsittelyä, sekä käsittelee henkilötietoja hyvän tiedonhallinta- ja tietojenkäsittelytavan mukaisesti. Tietosuojaan liittyviä asioita ohjaa yhtiön tietosuojapolitiikka.
Tietosuojaan kuuluvat henkilöiden yksityiselämän suoja ja yksityisyyden suojaa turvaavat muut oikeudet henkilötietoja käsiteltäessä. Tietosuojaa toteutettaessa kiinnitetään erityistä huomiota henkilötietojen salassapitoon sekä siihen, ettei asiattomilla ole pääsyä tietoihin ja ettei tietoja käytetä henkilöä vahingoittavasti.
Tälle sivulle on koottu yhtiön henkilötietoja sisältävien rekisterien tietosuoja-asetuksen mukaiset tietosuojaselosteet sekä tietosuojaliite sopimuksen liitteeksi.
Rekisteröidyn oikeuksien käyttämistä koskevat pyynnöt tulee tehdä henkilökohtaisesti tietosuoja-asioiden yhteyshenkilölle: toimitusjohtaja Kimmo Rinne, tietosuoja@salpakierto.fi
Rekisterinpitäjä voi pyytää tarvittaessa pyynnön esittäjää todistamaan henkilöllisyytensä. Rekisterinpitäjä vastaa asiakkaalle EU:n tietosuoja-asetuksessa säädetyssä ajassa (pääsääntöisesti kuukauden kuluessa). Muut kysymykset ja yhteydenotot tietosuojailmoituksia koskien voidaan tehdä myös sähköpostilla tai puhelimitse.
1. Rekisterin nimi
Salpakierto Oy:n asiakasrekisteri
2. Yleistä
Salpakierto Oy on sitoutunut huolehtimaan sen hallussa olevien henkilötietojen luottamuksellisuudesta ja tietosuojasta. Tämä tietosuojaseloste koskee henkilötietoja, joita keräämme asiakasrekisteriimme (jäljempänä Rekisteri) liittyen. Tässä tietosuojaselosteessa kuvataan, miten käsittelemme ja keräämme henkilötietoja, ja kuinka varmistamme, että laissa asetetut edellytykset henkilötietojen turvalliselle käsittelylle ja henkilöiden yksityisyyden suojalle täyttyvät.
Seuraamme tietosuojalainsäädännön muutoksia ja haluamme kehittää liiketoimintaamme jatkuvasti. Siksi pidätämme oikeuden muuttaa tai päivittää tätä tietosuojaselostetta tarvittaessa. Tämä tietosuojaseloste on päivitetty 27.5.2024.
3. Rekisterinpitäjä
Rekisterinpitäjä: Salpakierto Oy
Osoite: Sapelikatu 7, 15160 Lahti
Y-tunnus: 0937458-6
Sähköpostiosoite: tietosuoja@salpakierto.fi
4. Kenen henkilötietoja keräämme?
Rekisterissämme käsittelemme asiakkaidemme ja yritysasiakkaiden edustajien henkilötietoja.
5. Mitä henkilötietoja keräämme?
Rekisteröidyiltä tallennetaan seuraavat tiedot:
- asiakkaan nimi, osoite, sähköpostiosoite, puhelinnumero, henkilö- tai y-tunnus
- mahdolliset yhteyshenkilöt (mm. asioidenhoitaja, isännöitsijä) ja heidän nimensä, osoitteensa sekä sähköpostiosoitteensa ja puhelinnumeronsa
- asiakkaan / maksajan laskutustiedot, maksutilannetiedot
- palvelun kohteena olevan kiinteistön nimi- ja osoitetiedot, pysyvä rakennustunnus, kiinteistötunnus, rakennuksen käyttötarkoitus, käytössä olotilanne, huoneistojen lukumäärä, viranomaispäätösten tiedot sekä näihin liittyen mahdolliset lisätiedot
- sopimustiedot sekä vanhan laskutusperusteen tiedot
6. Mistä lähteistä tietoja kerätään?
Rekisteriin kuuluvia henkilötietoja saamme seuraavista lähteistä: ensisijaisesti rekisteröidyiltä itseltään (esim. kuljetussopimuksen solmimisen yhteydessä saadut henkilötiedot, yhteydenottopyynnöt verkkosivujemme kautta) sekä asiakkaan edustaman yrityksen ja Salpakierron välisistä asiakassopimuksista. Lisäksi saamme tietoja asiakkaistamme Digi- ja väestötietoviraston väestötietojärjestelmästä sekä muilta asiakassuhteen hoitamiseen liittyviltä yhteistyökumppaneilta tai heidän palveluistaan (esim. kiinteistö- ja rakennusrekisteri, omistajakuntien kiinteistörekisteri, postin osoitepalvelu sekä yritys- ja yhteisötietojärjestelmä).
7. Henkilötietojen käsittelyn peruste, käyttötarkoitukset ja vaikutukset
Henkilötietojen käsittely perustuu yhteen tai useampaan seuraavista laillisista perusteista:
- Välillämme solmittu sopimus,
- Salpakiertoa velvoittavat lainsäädäntö,
- Antamasi suostumus,
- Salpakierron oikeutettu etu
Käsittelemme henkilötietoja sopimuksen täytäntöönpanoa varten; jätehuollon perusmaksun täytäntöönpanoa varten; toimittaaksemme asiakastyytyväisyyskyselyjä, tilastointia ja raportointia varten; asiakaspalvelun ja lisäpalvelujen tarjoamiseksi ja kehittämiseksi sekä liiketoiminnan ja palvelun kehittämiseksi.
Emme jatkokäsittele henkilötietoja muihin kuin tässä selosteessa todettuihin tarkoituksiin.
8. Henkilötietojen säännönmukaiset luovutukset ja siirrot kolmansille osapuolille
Voimme luovuttaa henkilötietoja kolmansille osapuolille lain sallimassa ja vaatimassa laajuudessa, jos siihen on tarve tässä selosteessa kuvattujen tarkoitusten toteuttamiseksi. Käytämme luotettuja sopimuskumppaneita, joiden kanssa on sopimuksissa huomioitu EU:n tietosuoja-asetuksen ja muun lainsäädännön asettamat vaatimukset.
Voimme myös toimittaa tietojasi viranomaisille, mikäli lainsäädäntö velvoittaa meitä luovuttamaan tiedot, jos se on tarpeen esimerkiksi petoksen tai muun laittoman toimen ehkäisemiseksi tai tutkimiseksi. Voimme luovuttaa henkilötietojasi myös muille tahoille toimivaltaisen tuomioistuimen määräyksestä. Lisäksi voimme luovuttaa tietojasi mahdollisen liiketoiminnan myynnin tai muun yritysjärjestelyn yhteydessä liiketoiminnan ostajalle tai muulle yritysjärjestelyyn liittyvälle relevantille taholle.
Tietoja siirtäessä huolehdimme tietoturvan ja -suojan korkeasta tasosta EU:n Tietosuoja-asetuksen mukaisesti.
9. Henkilötietojen siirrot EU:n tai Euroopan talousalueen ulkopuolelle
Emme siirrä henkilötietojasi Euroopan unionin tai Euroopan talousalueen ulkopuolelle.
10. Henkilötietojen säilytysaika
Säilytämme henkilötietoja soveltuvan lainsäädännön mukaisesti vain niin kauan, kuin tietojen säilyttäminen on tarpeen henkilötietojen käsittelyn tarkoitusten toteuttamiseksi. Henkilötiedot poistetaan, kun niiden säilyttäminen ei enää ole tarpeen lain tai kummankaan osapuolen oikeuksien tai velvollisuuksien toteuttamiseksi. Asiakkuuksissa henkilötietoja säilytetään asiakassuhteen ajan. Tarpeellisilta osin tietoja voidaan säilyttää myös asiakassuhteen päättymisen jälkeen soveltuvan lain sallimassa tai vaatimassa laajuudessa.
11. Rekisteröidyn henkilötietojen käsittelyyn liittyvät oikeudet
Sinulla on oikeus soveltuvan tietosuojalainsäädännön mukaisesti milloin tahansa:
- saada tieto henkilötietojesi käsittelystä;
- saada pääsy omiin tietoihisi ja tarkastaa itseäsi koskevat käsittelemämme henkilötiedot;
- vaatia epätarkan ja virheellisen henkilötiedon oikaisua ja tietojen täydentämistä;
- vaatia henkilötietojesi poistamista;
- vastustaa henkilötietojesi käsittelyä henkilökohtaisen erityiseen tilanteeseesi liittyvällä perusteella siltä osin kuin henkilötietojesi käsittelyperusteena on oikeutettu etumme;
- saada henkilötietosi koneluettavassa muodossa ja siirtää kyseiset tiedot toiselle rekisterinpitäjälle edellyttäen, että olet itse toimittanut kyseiset henkilötiedot meille, käsittelemme kyseisiä henkilötietoja sopimuksen perusteella ja käsittely suoritetaan automaattisesti; ja
- vaatia henkilötietojesi käsittelyn rajoittamista
Sinun tulee esittää yllä mainitun oikeuden toteuttamista koskeva pyyntösi meille tämän tietosuojaselosteen Yhteydenotot -kohdan mukaisesti. Voimme pyytää sinua tarkentamaan pyyntöäsi kirjallisesti ja varmentamaan henkilöllisyytesi ennen pyynnön käsittelemistä. Voimme kieltäytyä pyyntösi toteuttamista sovellettavassa laissa säädetyllä perusteella.
Sinulla on aina myös oikeus tehdä valitus asianomaiselle valvontaviranomaiselle taikka sen EU:n jäsenvaltion valvontaviranomaiselle, jossa asuinpaikkasi tai työpaikkasi sijaitsee, mikäli katsot, että emme ole käsitelleet henkilötietojasi soveltuvan tietosuojalainsäädännön mukaisesti.
12. Rekisterin suojauksen periaatteet
Kunnioitamme henkilötietojesi luottamuksellisuutta.
- Manuaalista aineistoa säilytetään lukkojen takana.
- Digitaalisesti käsiteltävien henkilötietojen luottamuksellisuus, eheys ja käytettävyys varmistetaan tarkoituksenmukaisin teknisin ja hallinnollisin toimenpitein.
- Tietoja ja palvelua suojataan muun muassa palomuurin, fyysisten laitetilojen suojaamisen, kulunvalvonnan, roolin mukaisten käyttöoikeuksien ja salaustekniikoiden avulla.
- Henkilötiedot suojataan asiattomalta pääsyltä ja laittomasti tai vahingossa tapahtuvalta tietojenkäsittelyltä.
- Henkilötietoihin pääsy on rajattu käyttöoikeuksin siten, että tietoihin pääsevät käsiksi vain tietyt, ennalta määritellyt henkilöt, joilla on työtehtäviensä puolesta siihen oikeus ja jotka tarvitsevat tietoja tehtävissään.
- Henkilökunta on koulutettu ja ohjeistettu henkilötietojen asianmukaiseen käsittelyyn ja kaikilla henkilötietoja käsittelevillä on vaitiolovelvollisuus.
- Henkilötietoja sisältävien aineistojen hävitys tehdään tietoturvallisesti.
- Jos turvatoimista huolimatta tapahtuu tietoturvaloukkaus, jolla on todennäköisesti kielteinen vaikutus rekisteröityjen tietosuojaan, ilmoitamme loukkauksesta mahdollisimman pian toimivaltaisille viranomaisille sekä asianomaisille rekisteröidyille, jos sovellettava tietosuojalainsäädäntö tätä edellyttää.
13. Yhteydenotot
Voit tehdä kaikki yllä mainittujen oikeuksien käyttämistä koskevat pyynnöt, kysymykset tästä tietosuojaselosteesta ja muut yhteydenotot tietosuoja@salpakierto.fi.
Rekisterinpitäjä ja yhteyshenkilö
Rekisterinpitäjä: Salpakierto Oy
Osoite: Sapelikatu 7, 15160 Lahti
Y-tunnus: 0937458-6
Sähköpostiosoite: tietosuoja@salpakierto.fi
Yleistä
Salpakierto Oy on sitoutunut huolehtimaan sen hallussa olevien henkilötietojen luottamuksellisuudesta ja tietosuojasta. Tämä tietosuojaseloste koskee henkilötietoja, joita keräämme viestinnän sidosryhmärekisteriimme (jäljempänä Rekisteri) liittyen. Tässä tietosuojaselosteessa kuvataan, miten käsittelemme ja keräämme henkilötietoja, ja kuinka varmistamme, että laissa asetetut edellytykset henkilötietojen turvalliselle käsittelylle ja henkilöiden yksityisyyden suojalle täyttyvät.
Viestinnän sidosryhmärekisteriin kuuluvat seuraavat henkilötietoryhmät: uutiskirjeiden tilaajat sekä muut henkilöt, joille viestitään yhtiön ajankohtaisista asioista.
Henkilötietojen käsittelyn oikeusperuste ja käsittelyn tarkoitus
Henkilötietojen käsittelyn tarkoitus on kohdennetun ajankohtaisviestinnän (mediatiedotteet, tiedotteet, uutiskirjeet) sekä tapahtumakutsujen lähettäminen yhtiön sidosryhmille.
Henkilötietojen käsittely perustuu rekisterinpitäjän oikeutettuun etuun tai henkilön suostumukseen.
Rekisterin tietosisältö
Rekisteriin tallennettavia ja siellä käsiteltäviä tietoja ovat:
- Nimi
- Sähköpostiosoite
- Organisaatio/toimi
- Kunta
- Osoite
Henkilötiedot säilytetään rekisterissä niin kauan, kun tietojen säilyttäminen on tarpeen henkilötietojen käsittelyn tarkoitusten toteuttamiseksi. Kuntien luottamustoimissa toimivien henkilötiedot säilytetään rekisterissä kuluvan toimikauden ajan.
Säännönmukaiset tietolähteet
Henkilötietoja kerätään organisaatioilta tai niiden verkkosivuilta, yhtiön asiakasrekisteristä tai henkilöltä itseltään.
Henkilötietojen säännönmukaiset luovutukset ja siirrot
Voimme luovuttaa henkilötietoja kolmansille osapuolille lain sallimassa ja vaatimassa laajuudessa, jos siihen on tarve tässä selosteessa kuvattujen tarkoitusten toteuttamiseksi. Käytämme luotettuja sopimuskumppaneita, joiden kanssa on sopimuksissa huomioitu EU:n tietosuoja-asetuksen ja muun lainsäädännön asettamat vaatimukset.
Tietoja siirtäessä huolehdimme tietoturvan ja -suojan korkeasta tasosta EU:n Tietosuoja-asetuksen mukaisesti.
Henkilötietojen suojaaminen ja tietoturva
Rekisterin käsittelyssä noudatetaan huolellisuutta ja tietojärjestelmien avulla käsiteltävät tiedot suojataan asianmukaisesti. Rekisteritietoja säilytetään Internet-palvelimilla ja laitteiston fyysisestä ja digitaalisesta tietoturvasta huolehditaan asiaankuuluvasti. Tietoja ja palvelua suojataan muun muassa palomuurin, fyysisten laitetilojen suojaamisen, kulunvalvonnan, roolin mukaisten käyttöoikeuksien ja salaustekniikoiden avulla.
Henkilötiedot on suojattu ja tallennettu järjestelmään, johon on rajattu pääsy vain sellaisilla henkilöillä, jotka tarvitsevat kyseisiä tietoja työtehtäviensä hoitamiseksi. Kyseisillä henkilöillä on käytössään henkilökohtaiset käyttäjätunnukset ja salasanat. Henkilötietoja sisältävien aineistojen hävitys tehdään tietoturvallisesti.
Rekisteröidyn oikeudet
Jokaisella rekisterissä olevalla henkilöllä on tietosuojalainsäädännön mukaisesti seuraavat oikeudet:
- saada tieto henkilötietojensa käsittelystä;
- saada pääsy omiin tietoihinsa ja tarkastaa itseäsi koskevat käsittelemämme henkilötiedot;
- vaatia epätarkan ja virheellisen henkilötiedon oikaisua ja tietojen täydentämistä;
- vaatia henkilötietojen poistamista;
- vastustaa henkilötietojen käsittelyä henkilökohtaisen erityiseen tilanteeseesi liittyvällä perusteella siltä osin kuin henkilötietojesi käsittelyperusteena on oikeutettu etumme;
- peruuttaa suostumus ja vastustaa henkilötietojen käsittelyä siltä osin kuin henkilötietojen käsittely perustuu suostumukseen;
- vaatia henkilötietojen käsittelyn rajoittamista
Yllä mainittujen oikeuksien toteuttamiseksi rekisterissä olevien henkilöiden tulee toimittaa pyyntö meille tämän tietosuojaselosteen Yhteydenotot -kohdan mukaisesti.
Henkilöillä on aina myös oikeus tehdä valitus asianomaiselle valvontaviranomaiselle taikka sen EU:n jäsenvaltion valvontaviranomaiselle, mikäli hän katsoo, että emme ole käsitelleet henkilötietoja soveltuvan tietosuojalainsäädännön mukaisesti.
Yhteydenotot
Voit tehdä kaikki yllä mainittujen oikeuksien käyttämistä koskevat pyynnöt, kysymykset tästä tietosuojaselosteesta ja muut yhteydenotot tietosuoja@salpakierto.fi.
Muutokset tähän tietosuojaselosteeseen
Seuraamme tietosuojalainsäädännön muutoksia ja haluamme kehittää liiketoimintaamme jatkuvasti. Siksi pidätämme oikeuden muuttaa tai päivittää tätä tietosuojaselostetta tarvittaessa.
Tämä tietosuojaseloste on päivitetty 27.5.2024.
Rekisterinpitäjä ja yhteyshenkilö
Rekisterinpitäjä: Salpakierto Oy
Osoite: Sapelikatu 7, 15160 Lahti
Y-tunnus: 0937458-6
Sähköpostiosoite: tietosuoja@salpakierto.fi
Yleistä
Salpakierto Oy on sitoutunut huolehtimaan sen hallussa olevien henkilötietojen luottamuksellisuudesta ja tietosuojasta. Tämä tietosuojaseloste koskee henkilötietoja, joita keräämme arvontojen, kyselyiden, kilpailujen ja tapahtumien yhteydessä. Tässä tietosuojaselosteessa kuvataan, miten käsittelemme ja keräämme henkilötietoja, ja kuinka varmistamme, että laissa asetetut edellytykset henkilötietojen turvalliselle käsittelylle ja henkilöiden yksityisyyden suojalle täyttyvät.
Henkilötietojen käsittelyn oikeusperuste ja käsittelyn tarkoitus
Kilpailuun tai arvontaan osallistumisen, kyselyyn vastaamisen tai tapahtumaan/tilaisuuteen/kurssille ilmoittautumisen yhteydessä kerättyjä henkilö- ja yhteystietoja käytetään voittajien valintaan/palkinnon arvontaan, palkintojen/palkkioiden perille toimittamiseen tai niiden maksamiseen sekä tapahtuman osallistujatietojen hallintaan. Henkilötietojen käsittely perustuu henkilön suostumukseen tai lakisääteiseen velvoitteeseen, kuten kirjanpitolainsäädäntöön. Laki velvoittaa siis tiettyyn säilytysaikaan, jota ei voi ohittaa. Rekisteriä ei käytetä muuhun tarkoitukseen.
Rekisterin tietosisältö
Rekisteriin tallennettavia ja siellä käsiteltäviä tietoja ovat:
- Nimi
- Sähköpostiosoite
- Organisaatio
- Postiosoite
- Puhelinnumero
Kilpailuun ja arvontaan osallistuneiden yhteystiedot hävitetään arvonnan, kilpailun tai kyselyn päättymisen jälkeen. Tapahtumaan osallistuneiden tiedot hävitetään tapahtuman päättymisen jälkeen tapauksissa, joissa osallistujien tietoja ei ole tarpeen säilyttää muusta vaaditusta syystä.
Säännönmukaiset tietolähteet
Henkilötietoja kerätään rekisteröidyiltä itseltään.
Henkilötietojen säännönmukaiset luovutukset ja siirrot
Voimme luovuttaa henkilötietoja kolmansille osapuolille lain sallimassa ja vaatimassa laajuudessa, jos siihen on tarve tässä selosteessa kuvattujen tarkoitusten toteuttamiseksi. Käytämme luotettuja sopimuskumppaneita, joiden kanssa on sopimuksissa huomioitu EU:n tietosuoja-asetuksen ja muun lainsäädännön asettamat vaatimukset.
Voimme myös toimittaa tietojasi viranomaisille, mikäli lainsäädäntö velvoittaa meitä luovuttamaan tiedot, jos se on tarpeen esimerkiksi petoksen tai muun laittoman toimen ehkäisemiseksi tai tutkimiseksi. Voimme luovuttaa henkilötietojasi myös muille tahoille toimivaltaisen tuomioistuimen määräyksestä. Lisäksi voimme luovuttaa tietojasi mahdollisen liiketoiminnan myynnin tai muun yritysjärjestelyn yhteydessä liiketoiminnan ostajalle tai muulle yritysjärjestelyyn liittyvälle relevantille taholle.
Tietoja siirtäessä huolehdimme tietoturvan ja -suojan korkeasta tasosta EU:n Tietosuoja-asetuksen mukaisesti.
Henkilötietojen suojaaminen ja tietoturva
Rekisterin käsittelyssä noudatetaan huolellisuutta ja tietojärjestelmien avulla käsiteltävät tiedot suojataan asianmukaisesti. Rekisteritietoja säilytetään Internet-palvelimilla ja laitteiston fyysisestä ja digitaalisesta tietoturvasta huolehditaan asiaankuuluvasti. Tietoja ja palvelua suojataan muun muassa palomuurin, fyysisten laitetilojen suojaamisen, kulunvalvonnan, roolin mukaisten käyttöoikeuksien ja salaustekniikoiden avulla.
Henkilötiedot on suojattu ja tallennettu järjestelmään, johon on rajattu pääsy vain sellaisilla henkilöillä, jotka tarvitsevat kyseisiä tietoja työtehtäviensä hoitamiseksi. Kyseisillä henkilöillä on käytössään henkilökohtaiset käyttäjätunnukset ja salasanat.
Manuaalisesti käsiteltävät henkilötietoja sisältävät asiakirjat säilytetään lukitussa tilassa. Henkilötietoja sisältävien aineistojen hävitys tehdään tietoturvallisesti.
Rekisteröidyn oikeudet
Jokaisella rekisterissä olevalla henkilöllä on tietosuojalainsäädännön mukaisesti seuraavat oikeudet:
- saada tieto henkilötietojensa käsittelystä;
- saada pääsy omiin tietoihinsa ja tarkastaa itseäsi koskevat käsittelemämme henkilötiedot;
- vaatia epätarkan ja virheellisen henkilötiedon oikaisua ja tietojen täydentämistä;
- vaatia henkilötietojen poistamista;
- vastustaa henkilötietojen käsittelyä henkilökohtaisen erityiseen tilanteeseesi liittyvällä perusteella siltä osin kuin henkilötietojesi käsittelyperusteena on oikeutettu etumme;
- peruuttaa suostumus ja vastustaa henkilötietojen käsittelyä siltä osin kuin henkilötietojen käsittely perustuu suostumukseen;
- vaatia henkilötietojen käsittelyn rajoittamista
Yllä mainittujen oikeuksien toteuttamiseksi rekisterissä olevien henkilöiden tulee toimittaa pyyntö meille tämän tietosuojaselosteen Yhteydenotot -kohdan mukaisesti.
Henkilöillä on aina myös oikeus tehdä valitus asianomaiselle valvontaviranomaiselle taikka sen EU:n jäsenvaltion valvontaviranomaiselle, mikäli hän katsoo, että emme ole käsitelleet henkilötietoja soveltuvan tietosuojalainsäädännön mukaisesti.
Yhteydenotot
Voit tehdä kaikki yllä mainittujen oikeuksien käyttämistä koskevat pyynnöt, kysymykset tästä tietosuojaselosteesta ja muut yhteydenotot tietosuoja@salpakierto.fi.
Muutokset tähän tietosuojaselosteeseen
Seuraamme tietosuojalainsäädännön muutoksia ja haluamme kehittää liiketoimintaamme jatkuvasti. Siksi pidätämme oikeuden muuttaa tai päivittää tätä tietosuojaselostetta tarvittaessa.
Tämä tietosuojaseloste on päivitetty 27.5.2024.
1. Rekisterin nimi
Salpakierto Oy:n kameravalvonta rekisteri.
2. Yleistä
Salpakierto Oy on sitoutunut huolehtimaan sen hallussa olevien henkilötietojen luottamuksellisuudesta ja tietosuojasta. Tämä tietosuojaseloste koskee henkilötietoja, joita keräämme kameravalvontarekisteriimme (jäljempänä Rekisteri) liittyen. Tässä tietosuojaselosteessa kuvataan, miten käsittelemme ja keräämme henkilötietoja, ja kuinka varmistamme, että laissa asetetut edellytykset henkilötietojen turvalliselle käsittelylle ja henkilöiden yksityisyyden suojalle täyttyvät.
Seuraamme tietosuojalainsäädännön muutoksia ja haluamme kehittää liiketoimintaamme jatkuvasti. Siksi pidätämme oikeuden muuttaa tai päivittää tätä tietosuojaselostetta tarvittaessa.
Tämä tietosuojaseloste on päivitetty 27.5.2024.
3. Rekisterinpitäjä
Rekisterinpitäjä: Salpakierto Oy
Osoite: Sapelikatu 7, 15160 Lahti
Y-tunnus: 0937458-6
Yhteyshenkilö rekisteriä koskevissa asioissa sähköpostiosoite: tietosuoja@salpakierto.fi
4. Kenen henkilötietoja keräämme?
Rekisterissämme käsittelemme tietoja henkilöistä, jotka ovat liikkuneet tai liikkuvat alueilla, joilla on meidän hallinnoimaamme kameravalvontaa.
5. Mitä henkilötietoja keräämme?
Kameravalvontatallenteet sisältävät tietoja kameroiden valvonta-alueella liikkuvista henkilöistä. Videokuvan lisäksi tallentuu tapahtumien päivämäärä ja kellonaika.
6. Mistä lähteistä tietoja kerätään?
Keräämme ja tallennamme kameravalvonnan avulla tietoja seuraavissa toimipaikoissa valvontakamerajärjestelmän kautta:
- Kujalan käsittelykeskuksessa,
- Asikkalan, Heinolan, Hollolan, Lahden (Pilleri), Orimattilan ja Padasjoen lajitteluasemilla.
Ilmoitamme kameravalvonnasta kylteillä niissä toimipisteissä, joissa kameravalvontaa käytetään. Kameravalvontaa koskevat ilmoitukset ovat näkyvillä niissä tiloissa ja niillä alueilla, joihin kamerat on sijoitettu.
7. Henkilötietojen käsittelyn peruste ja käyttötarkoitukset
Henkilötietojen käsittely perustuu meidän oikeutettuun etuumme. Kameravalvonnan toteuttamisen yhteydessä oikeutettu etu on ennen kaikkea jokin seuraavista:
- Kiinteistöjen sekä asiakkaisen, työntekijöiden ja muiden alueella vierailevien, sekä yleisen turvallisuuden varmistaminen
- Asiakkaiden, työntekijöiden ja muiden alueella vierailevien oikeusturvan varmistaminen
- Järjestyksenpidon varmistaminen
- Salpakierron omaisuuden suojaaminen
Kameravalvonnan avulla kerättyjä henkilötietoja käsitellään järjestyksenpidon ja turvallisuuden varmistamiseksi; alueella tapahtuneiden epäiltyjen tai tiedettyjen rikos-, väärinkäytös-, vahinko- tai onnettomuustilanteiden selvittämiseksi; tuotantoprosessien asianmukaisen toi-minnan valvomiseksi; omaisuuden suojaamiseksi sekä turvallisuutta, tuotantoprosessia tai omaisuutta vaarantavien tilanteiden ennaltaehkäisemiseksi.
8. Henkilötietojen säännönmukaiset luovutukset ja siirrot kolmansille osapuolille
Voimme toimittaa tietojasi viranomaisille, mikäli lainsäädäntö velvoittaa meitä luovuttamaan tiedot, jos se on tarpeen esimerkiksi petoksen tai muun laittoman toimen ehkäisemiseksi tai tutkimiseksi. Voimme luovuttaa henkilötietojasi myös muille tahoille toimivaltaisen tuomiois-tuimen määräyksestä. Perustellusta syystä tietoja voidaan luovuttaa myös toimipisteiden muille toimijoille sopimuksesta.
Tietoja siirtäessä huolehdimme tietoturvan ja -suojan korkeasta tasosta EU:n Tietosuoja-asetuksen mukaisesti.
9. Henkilötietojen siirrot EU:n tai Euroopan talousalueen ulkopuolelle
Emme siirrä henkilötietojasi Euroopan unionin tai Euroopan talousalueen ulkopuolelle.
10. Henkilötietojen säilytysaika
Kuvatallenteita säilytetään tallentimilla maksimissaan 45 vuorokautta, jonka jälkeen ne pois-tuvat automaattisesti. Erityisen syyn vuoksi rekisterin osia (tallenteita) voidaan säilyttää pidempäänkin.
11. Rekisteröidyn henkilötietojen käsittelyyn liittyvät oikeudet
Sinulla on oikeus soveltuvan tietosuojalainsäädännön mukaisesti milloin tahansa:
- saada tieto henkilötietojesi käsittelystä;
- saada pääsy omiin tietoihisi ja tarkastaa itseäsi koskevat käsittelemämme henkilötiedot;
- vaatia epätarkan ja virheellisen henkilötiedon oikaisua ja tietojen täydentämistä;
- vaatia henkilötietojesi poistamista;
- vastustaa henkilötietojesi käsittelyä henkilökohtaisen erityiseen tilanteeseesi liittyvällä perusteella siltä osin kuin henkilötietojesi käsittelyperusteena on oikeutettu etumme;
- saada henkilötietosi koneluettavassa muodossa ja siirtää kyseiset tiedot toiselle rekisterinpitäjälle edellyttäen, että olet itse toimittanut kyseiset henkilötiedot meille, käsittelemme kyseisiä henkilötietoja sopimuksen perusteella ja käsittely suoritetaan automaattisesti; ja
- vaatia henkilötietojesi käsittelyn rajoittamista
Sinun tulee esittää yllä mainitun oikeuden toteuttamista koskeva pyyntösi meille tämän tieto-suojaselosteen Yhteydenotot -kohdan mukaisesti. Voimme pyytää sinua tarkentamaan pyyntöäsi kirjallisesti ja varmentamaan henkilöllisyytesi ennen pyynnön käsittelemistä. Voimme kieltäytyä pyyntösi toteuttamista sovellettavassa laissa säädetyllä perusteella.
Sinulla on aina myös oikeus tehdä valitus asianomaiselle valvontaviranomaiselle taikka sen EU:n jäsenvaltion valvontaviranomaiselle, jossa asuinpaikkasi tai työpaikkasi sijaitsee, mikäli katsot, että emme ole käsitelleet henkilötietojasi soveltuvan tietosuojalainsäädännön mukaisesti.
12. Rekisterin suojauksen periaatteet
Kunnioitamme henkilötietojesi luottamuksellisuutta.
- Manuaalista aineistoa säilytetään lukkojen takana.
- Digitaalisesti käsiteltävien henkilötietojen luottamuksellisuus, eheys ja käytettävyys varmistetaan tarkoituksenmukaisin teknisin ja hallinnollisin toimenpitein.
- Tietoja ja palvelua suojataan muun muassa palomuurin, fyysisten laitetilojen suojaamisen, kulunvalvonnan, roolin mukaisten käyttöoikeuksien ja salaustekniikoiden avulla.
- Henkilötiedot suojataan asiattomalta pääsyltä ja laittomasti tai vahingossa tapahtuvalta tietojenkäsittelyltä. Kameravalvonnan tallenteita säilytetään salasanalla suojattuna tallentimen kovalevyllä
- Henkilötietoihin pääsy on rajattu käyttöoikeuksin siten, että tietoihin pääsevät käsiksi vain tietyt, ennalta määritellyt henkilöt, joilla on työtehtäviensä puolesta siihen oikeus ja jotka tarvitsevat tietoja tehtävissään.
- Henkilökunta on koulutettu ja ohjeistettu henkilötietojen asianmukaiseen käsittelyyn ja kaikilla henkilötietoja käsittelevillä on vaitiolovelvollisuus.
- Henkilötietoja sisältävien aineistojen hävitys tehdään tietoturvallisesti.
- Jos turvatoimista huolimatta tapahtuu tietoturvaloukkaus, jolla on todennäköisesti kielteinen vaikutus rekisteröityjen tietosuojaan, ilmoitamme loukkauksesta mahdollisimman pian toimivaltaisille viranomaisille sekä asianomaisille rekisteröidyille, jos so-vellettava tietosuojalainsäädäntö tätä edellyttää.
13. Yhteydenotot
Voit tehdä kaikki yllä mainittujen oikeuksien käyttämistä koskevat pyynnöt, kysymykset tästä tietosuojaselosteesta ja muut yhteydenotot tietosuoja@salpakierto.fi.