Työntekijätarinat
Tutustu meihin työnantajana työntekijätarinoiden avulla:
Miia palasi yhtiön palvelukseen vakituisesti vuonna 2020. Muutaman vuoden taukoa lukuun ottamatta hän ehti nykyistä työtehtäväänsä ennen työskennellä yhtiössä kolmen vuoden määräaikaisessa tehtävässä.
Tärkein työtehtäväni on pyrkiä huolehtimaan siitä, että asiakaspalvelukokemus on hyvä myös meidän omille palveluneuvojillemme. Teen siis asiakaspalvelua, mutta asiakkaani ovat tiimiläiseni. Käytännössä se tarkoittaa mm. työntekoon tarvittavien järjestelmien toiminnan varmistamista, ohjeiden päivitystä ja palveluneuvojilta työpöydälleni tulevien asioiden eteenpäin viemistä.
Ensimmäisen kerran aloitin yhtiössä keväällä 2014, jolloin hyppäsin perusmaksurekisterinhoitajan työtuolille. Työsuhteeni oli tuolloin määräaikainen, mutta hienosti viihdyin kevääseen 2017. Seuraavan kerran löysin itseni samasta toimistosta keväällä 2020, keskitetyn asiakaspalvelun aloittaessa toimintansa. Sillä tiellä ollaan, vaikka toimenkuva vähän muuttuikin välissä.
Hain Salpakierrolle töihin, koska kierrätys kiinnostaa ja veri vetää vahvasti asiakaspalveluhommia kohti. Mielenkiintoinen työnkuva ja hyvät työkaverit ovat vahva yhdistelmä.
Koulutukseltani olen ympäristösuunnittelija. Valmistuin HAMK:sta kestävän kehityksen koulutusohjelmasta ympäristösuunnittelijaksi.
Kehittäminen ja auttaminen kulkevat käsi kädessä. On hienoa, kun voi vaikuttaa siihen, miten työtä tehdään ja jos toimintamalli saadaan vielä sellaiseksi, että se entisestään helpottaa työntekoa, niin hyvä.
Salpakierrolla on vahva halu viedä kierrätystoimintaa eteenpäin ja pysyä ajan hermolla. Yhtiö on kasvanut monessa suhteessa näiden vuosien aikana. On rakennettu lajittelulaitos, henkilöstömäärä on kasvanut, jäteastioiden tyhjennystoiminta on alkanut ja laajenee entisestään.
Vuoden 2017 Salpakierto (Päijät-Hämeen Jätehuolto) oli monessa suhteessa erilainen kuin nykyinen, vuoden 2024 Salpakierto. Mielenkiintoista nähdä, mitä on luvassa tulevina vuosina.
Tanja on työskennellyt Salpakierrolla vuodesta 2020 alkaen ensin määräaikaisissa työtehtävissä ja sittemmin vakituisena työntekijänä.
Työskentelen Lahden lajitteluasema Pillerillä lajitteluaseman hoitajana.
Lajitteluaseman hoitajan pääasiallisena tehtävänä on ottaa vastaan asiakkaiden tuomat jätekuormat. Kuormille tehdään ilmoittautumisen yhteydessä kuormantarkastus ja asiakkaita opastetaan jätteiden lajittelussa oikeille lavoille. Työ on pitkälti asiakkaiden palvelua ja neuvomista.
Lisäksi työhön sisältyy vastaanotettujen vaarallisten jätteiden ja sähkölaitteiden lajittelua, pakkaamista, lavojen tyhjennysten tilaamista ja vastaavaa.
Kaiken kaikkiaan lajitteluaseman kokonaisvaltaista ja laadukasta hoitamista.
Välillä työskentelen myös tuuraajana käsittelykeskuksen autovaa´alla, missä vastaanotetaan ja kirjataan isommat jätekuormat, jotka saapuvat käsiteltäväksi pakkaavilla jäteautoilla tai kuorma-autoilla.
Ennen näitä nykyisiä tehtäviä minulle tuli Kujalan ympäristö ja työntekijät hyvinkin tutuiksi, kun työskentelin Lahden Työn Paikassa työnjohtajana. Silloin siivosimme ostopalveluna käsittelykeskuksen aluetta sekä lajittelulaitosta. Yhteistyöhön kuului myös kierrätyskelpoisen tavaran ohjaaminen uudelleenkäyttöön.
Jo silloin olin myös paljon Pillerillä tuuraamassa ja tutustuin aivan mahtavaan työporukkaan ja halusin kuulua yhdeksi heistä. Samalla myös opin oikeastaan melkein kaiken lajittelusta.
Voisi sanoa, että tipahdin tuota kautta nykyiseen työhöni vähän niin kuin vahingossa.
Tässä työssä on parasta mahtavat työkaverit esihenkilöä unohtamatta. Ja oikeastaan kaikki tähän työhön liittyvä, aina asiakaspalvelusta vastanotettujen tavaroiden lajitteluun.
Aleksi on työskennellyt yhtiön palveluksessa noin 2 vuotta laitosasentajana.
Laitosasentajan työhön kuuluu yhtiön jätteenkäsittelylaitosten kunnossapito, prosessin valvonta sekä siisteyden ylläpito.
Normaaliin työpäivään laitoksilla kuuluu prosessin ja laitteiden valvontaa sekä huoltosuunnitelman toteuttamista eli putsauksia, rasvauksia, öljynvaihtoja ja murskien terähuoltoja. Välillä tulee poikkeuksia normaaliin eli laiterikkoja, jotka ovat useimmiten laakereiden ja antureiden vaihtoa.
Hain tätä työtä, koska nykyaikainen jätteenkäsittely ja kiertotalous tuntui kiinnostavalta.
Minua puhutteli myös Salpakierron rooli tärkeänä paikallisena toimijana.
Minulla on taskussani Kone- ja metallialan perustutkinto, joka on oikein hyvä pohja nykyiseen työtehtävään.
Parasta työssäni on vaihtelevat työtehtävät, joita saan tehdä huippujen työkavereiden kanssa.
Meillä Salpakierrossa pidetään huolta siitä, että jokainen pääsee terveenä kotiin. On hienoa että töissä voi olla kivaa.
Tuotannon esihenkilön tehtävä on todella monipuolinen. Vastaan tuotantolaitosten operatiivisesta toiminnasta ja toimin prosessinhoitajien esihenkilönä. Vastaan myös näiden resurssien turvallisesta ja tehokkaasta käytöstä.
Tehtävään kuuluu tuotannon jakeiden toimitusmäärien ja laatujen järjestäminen sovittujen kuljetusurakoitsijoiden kanssa sovittuihin käsittelypaikkoihin.
Myös kaikenlaisten laitoksilla esiintyvien poikkeamien käsittely ja tuotannon raportointi on osa työtäni.
Näiden lisäksi vastaan konepalveluiden operatiivisesta toiminnasta.
Ja teen tietysti vähän kaikenlaista muutakin, mitä työ eteensä tuo.
Olen työskennellyt Salpakierrolla reilut 3 vuotta.
Hakeuduin tänne töihin sopivan työtehtävän avautuessa. Aikaisemmassa työelämässä yritys oli tullut minulle tutuksi yhteistyön kautta.
Tämä toimiala ja yritys ovat vakaat, joten työlle on tulevaisuuden näkymät varsin pitkälle.
Myös pitkät vuosilomat ovat yksinhuoltajalle erittäin mukava etu 😊
Koulutustaustaltani olen taloushallinon yo-merkonomi.
Kyllä täytyy sanoa, että parasta tässä työssä on sen vaihtelevuus. Se, että ei ole kahta samanlaista työpäivää.
Toki tehtävän vastuualuekin on varsin laaja, joten eri päivinä voi keskittyä eri asioihin.
Salpakierto on mielestäni vastuullinen ja työturvallisuudesta huolehtiva työnantaja.
Töihin on kiva tulla ja työyhteisömme on yllättävän mukava. Yhdessä etsitään myös positiivisia puolia huonoistakin jutuista.
Katja on tehnyt jo pitkän työuran yhtiön palveluksessa, aina vuodesta 2001 asti.
Ympäristö- ja laatuinsinöörin tehtävänä on yhdessä johdon kanssa huolehtia, että yhtiön toimintajärjestelmä (ympäristö-, laatu- sekä työterveys- ja työturvallisuusjärjestelmä) on ajan tasalla ja tukee yhtiön toimintaa. Ympäristö- ja laatuinsinööri toimii siis ikään kuin toimintajärjestelmävastaavana.
Valmistelen auditoinnit ja muut toimintajärjestelmätyöhön liittyvät asiat johdon antamien ohjeiden mukaisesti sekä toimin sisäisenä auditoijana ja osana auditointitiimiä.
Huolehdin toiminnoista vastaavien apuna ympäristölupien ja muiden määräysten noudattamisen seurannasta sekä lainsäädännön mukaisista seuranta- ja tarkkailuvelvoitteista ja niiden raportoinnista. Kilpailutamme ja suunnittelemme seuranta- ja tarkkailutyön sekä raportoimme saadut tulokset yrityksen johdolle ja lupaviranomaisille yhdessä ympäristö- ja työturvallisuusinsinöörin kanssa. Teemme yhteistyötä ympäristöasioissa alueen muiden yritysten kanssa.
Lisäksi osallistun esimerkiksi työturvallisuusasioiden kehittämiseen (turvallisuustarkastukset, työturvallisuusindeksin kokoaminen), palautejärjestelmän ylläpitoon, yrityksen kemikaalityöhön sekä perehdytän uusia työntekijöitä omien vastuualueitteni osalta.
Olen koulutukseltani ympäristöinsinööri (AMK). Hain jo opiskeluaikana suorittamaan harjoittelua yhtiöön, koska olin kiinnostunut alasta. Sen jälkeen olen työskennellyt yhtiössä erilaisissa tehtävissä.
Työssäni on parasta, että minulla on hyvät työkaverit ja saan työskennellä itsenäisesti hyvin monipuolisissa työtehtävissä. Salpakierto Oy:llä työskentelee joukko alan ammattilaisia, jotka ovat sitoutuneet omaan työhönsä.
Työnantajana Salpakierto on muuttunut paljon viime vuosien aikana. Työturvallisuuteen liittyvät asiat ovat olleet aina esimerkillisesti hoidettu ja niihin on panostettu.
Elmo on työskennellyt yhtiön palveluksessa lajitteluasemilla jo noin 16 vuotta.
Lajitteluaseman hoitajana työtehtäviini kuuluu lajitteluasemille vastaanotettavien kuormien vastaanotto ja kirjaaminen sekä vaarallisten jätteiden ja sähkölaitteiden lajittelu ja pakkaaminen. Lajitteluaseman hoitajan vastuulla on lajitteluaseman tasokas hoito niin, että kaikki sujuu ja asiakkaat tulevat palvelluksi.
Päädyin yhtiön palvelukseen aikoinaan vähän niin kuin vahingossa. Olin muistaakseni työvoimatoimiston ”työelämään tutustuminen” -kurssilla, jossa sitten ehdotettiin parin viikon työhön tutustumista Kujalan jätekeskukseen, johon sitten päädyin. Tämän jälkeen pääsin kesätöihin lajitteluasema Pillerille. Sen myötä sitten työsuhteeni vakinaistettiin, kun lajitteluaseman hoitajan paikka avautui sopivasti.
Minulla on koulutuksena muovi- ja kumitekniikan perustutkinto ja ympäristöhuollon ammattitutkinto. Ympäristöhuollon ammattitutkinnon suoritin työn ohessa yhtiön palveluksessa.
Työssäni parasta on mukavat työkaverit ja se, kun saan olla avuksi lajitteluasemalla asioiville asiakkaille. Minulle on tärkeää, että asiakas saa positiivisen kokemuksen lajitteluasemalla asioinnistaan. Tykkään myös siitä, että työ on fyysistä ja ulkona saa olla paljon. Huumorilla selviää tiukoistakin tilanteista.
Salpakierto on mielestäni monipuolinen ja vastuullinen työnantaja.
Satu on työskennellyt yhtiön palveluksessa nyt noin neljän vuoden ajan. Sitä ennen hän toimi vastaavissa tehtävissä Lahden kaupungin ympäristöneuvonnassa toteuttaen Salpakierrolle ympäristökasvatusta ostopalveluna.
Työni ydintä on kierrätysaiheisten päiväkoti- ja kouluvierailujen järjestäminen toimialueen 9 kunnan alueella. Työkuvaani sisältyy myös erilaisten kierrätysaiheisten kampanjoiden ja materiaalien suunnittelu ja kehittäminen.
Jätteiden lajittelu ja materiaalien kierto ovat kiinnostaneet minua jo nuoresta saakka. Opiskeluaikanani haaveilin tulevaisuudessa työskenteleväni jätehuoltoyhtiössä.
Olen koulutukseltani ympäristönhoitaja sekä ympäristösuunnittelija (AMK).
Opiskelen tällä hetkellä työn ohella ammatillisessa opettajakorkeakoulussa ammatillista opettajankoulutusta.
Lasten, eläinten ja luonnon hyvinvointi merkitsee minulle paljon. Koen työskentelyni Salpakierrolla edistävän kaikkien näiden osa-alueiden hyvinvointia. Työpäiväni aikana kohtaamiset lasten kanssa ovat merkityksellisiä. Koen voimaannuttavaksi saadessani opettaa lapsia kierrättämään materiaalit oikein ja päästessäni keskustelemaan lasten kanssa aiheesta. Samalla näen ja koen kuinka myös lapsia motivoi halu auttaa ja tehdä hyvää luonnon hyväksi.
Salpakierto on nykyaikainen ja luotettava työnantaja, joka toimii kierrätyksen kehittymisen suunnannäyttäjänä toimialueellaan.
Jätehuoltoyhtiönä Salpakierrolla on merkittävä rooli alueen kiertotalouden kehittäjänä ja suunnannäyttäjänä. Nuoret sukupolvet kasvavat pienestä pitäen erilaiseen kierrätyksen mahdollisuuksien maailmaan. Myös me aikuiset voimme olla ylpeitä asuinalueemme lajittelumahdollisuuksista! Pidetään yhdessä huolta kierrätyksen onnistumisesta! 😊
Lukiolaiset Sara ja Lassi työskentelivät Salpakierron infratiimissä Kujalan käsittelykeskuksessa kesällä 2024. Heidän työtehtäviinsä kuului mm. nurmikon leikkuuta, roskien keräystä ja yleistä piha-alueiden siistimistä.
Sara bongasi Salpakierron kesätyöilmoituksen Duunitorista ja Lassi puolestaan kuuli siitä tuttavan kautta.
Sara kiteytti kesätyökokemuksensa näin:
”Parasta työssä oli kannustavat työkaverit sekä rento työympäristö ja ilmapiiri. Salpakierto on työnantajana asiallinen, työntekijän hyvinvoinnista ja yleisestä tyytyväisyydestä huolehtiva. Salpakierto oli ensimmäinen työpaikka, jossa työnantajani on perheen ulkopuolinen. Tämän parempaa kokemusta en olisi voinut odottaa. Kuukausi meni melko nopeasti, eikä kertaakaan ollut sellaista fiilistä, että työnantajaa/työkavereita ei kiinnostaisi mitä minulla on sanottavaa.”
Lassi tuumi kesätyöstään näin:
”Työssäni oli parasta sen monipuolisuus ja että saa tehdä omaan tahtiin. Myös joustavuus. Työnantajana Salpakierto on hyvä. Kaikki työkaverit olivat mukavia ja apua sai aina, kun oli tarvis.”
Suvi on työskennellyt Salpakierrolla joulukuusta 2020 lukien.
Työhöni palveluneuvojana kuuluu jätehuoltoyhtiömme asiakaspalvelu puhelimessa ja sähköpostilla. Omien töideni lisäksi olen kiinnostunut kaikesta, mitä meillä tapahtuu ja olenkin ilokseni päässyt tekemään myös muita juttuja, ollen esimerkiksi 1. varatyösuojeluvaltuutettu.
Hain yhtiön palvelukseen, sillä ympäristöasiat ja nimenomaan jätteet ovat suuri ammatillinen rakkauteni, samoin asiakasrajapinnassa työskentely.
Olin aiemmin töissä toisessa kunnallisessa jätehuoltoyhtiössä 8 vuoden ajan, joten kokemusta alalta on jo reippaat kymmenen vuotta. Kun tein paluumuuton Päijät-Hämeeseen 2010-luvun lopussa tiesin ja päätin, että jonain päivänä teen työmatkaa Sapelikadulle tavalla tai toisella ja täällä ollaan, taas rakkaiden roskien parissa!
Koulutukseltani olen ympäristösuunnittelija (AMK) Hämeen ammattikorkeakoulusta.
Työssäni on parasta mielestäni se, että se vastaa omia arvojani ja koen työni mielekkääksi. Jaetulla ykkössijalla ovat maailman parhaat tiimikaverit.
Työantajana Salpakierto on vakaa. Meillä on käytössä hieronta- sekä liikunta- ja kulttuurietu ja henkilöstön yhteishenki on hyvä.
Jätehuolto vaikuttaa ihan jokaisen arkeen, vaikkei sitä aina tule ajatelleeksi. Tämä tekee työstä hyvin merkityksellistä. Jätehuolto on ylipäätään hurjan mielenkiintoinen ala, jolla voi työskennellä hyvin erilaisissa tehtävissä.