Kevätkauden roskaretket
Erityisesti koulujen siivoustalkoiden yhteyteen suunniteltu Salpakierron ympäristökasvattajan ohjaama roskaretki on suunnattu 3.–6.-luokan opettajille ja oppilaille.
Yhden päivän aikana on mahdollisuus toteuttaa korkeintaan neljä oppitunnin (45min) mittaista roskaretkeä. Ohjattuja roskaretkiä järjestetään vain keväisin toukokuun aikana.
Roskaretkellä hyödynnetään roskapassia, jonka avulla tarkkaillaan koulun lähiluontoa kävelykierroksen aikana ja käsitellään bongattujen ja kerättyjen roskien vaikutuksia luontoon ja sen eläimistöön.
Tunnin lopuksi lajitellaan ympäristökasvattajan ohjaamana muutamia kerättyjä roskia jätelajien mukaan, jotta oppilaille tulee roskien materiaali ja lajittelu myös tutuksi.
Opettajan tulee varautua roskaretkeen ennakkoon koululle hankituilla oppilaille jaettaville roskapusseilla ja kertakäyttökäsineillä.
Salpakierron ympäristökasvattaja tuo mukanaan roskaretkelle 25kpl roskapihtejä ja 25kpl roskapasseja.