Usein kysyttyä

Yleistä jätehuollosta, jätehuoltoon liittyminen ja jätemaksut

1-4 huoneiston kiinteistöillä on oltava kiinteistökohtainen jäteastia vähintään sekajätteelle. Yli 10 000 asukkaan taajamissa eli Lahden, Heinolan ja Hollolan keskustaajamien sekä Nastolan kirkonkylän alueella tulee lisäksi olla erillinen keräys biojätteelle (biojäteastia tai kompostori).

Muiden alueiden pientaloille suositellaan biojätteiden (ruokajäte) omatoimista kompostointia tai vapaaehtoista biojätteen keräysastiaa. Kaikki toimialueen pienkiinteistöt voivat halutessaan liittyä myös pakkausjätteiden esim. muovipakkausten erilliskeräykseen.

Kartonki-, lasi-, muovi- ja metallipakkaukset lajitellaan erikseen ja viedään tuottajan järjestämiin Rinki-ekopisteisiin, jos niille ei ole kiinteistökohtaista keräystä.

Sekajäteastian voi ostaa omaksi tai vuokrata kuljetusliikkeeltä. Jäteastian tulee olla kannellinen, tartuntakahvoilla ja pyörillä varustettu jäteastia, joka soveltuu koneelliseen kuormaukseen ja pesuun.

Bio- ja pakkausjätteiden jäteastiat sisältyvät tyhjennyshintaan eli niitä ei tarvitse hankkia itse.

Kyllä, kiinteistöt voivat hankkia yhteiset jäteastiat eli kimppa-astiat. Kimpan yhdyshenkilö tilaa jäteastioiden tyhjennyksen ja tekee kimppailmoituksen.

Jätteiden kuljettaminen kesämökiltä vakinaisen asuinpaikan jäteastiaan ei ole luvallista. Ainoastaan jos kiinteistöt ovat lähinaapureita, ne voivat muodostaa jätekimpan ja käyttää yhteistä jäteastiaa. Velvollisuus liittyä järjestettyyn jätteenkuljetukseen koskee myös vapaa-ajan kiinteistöjä.

Jätteen vähäinen määrä ei ole peruste olla järjestämättä kiinteistön jätehuoltoa.

Kaikilla asuinkiinteistöillä on oltava käytössään vähintään sekajäteastia. Jätteen vähäinen määrä ei ole peruste olla järjestämättä kiinteistön jätehuoltoa.

Voit hakea Lahden seudun jätehuoltoviranomaiselta poikkeuslupaa sekajäteastian pidemmälle tyhjennysvälille (yli 16 viikkoa). Pisin myönnettävä tyhjennysväli sekajäteastialle on 24 viikkoa.

Voit myös tiedustella naapuriltasi mahdollisuutta jätekimppaan. Jätekimpan osakas maksaa vain oman osuutensa yhteisen jäteastian tyhjentämisestä.

Kaikki asuin- ja vapaa-ajan kiinteistöt ovat velvollisia liittymään järjestettyyn jätehuoltoon. (Jätelaki 646/2011). Jätteen vähäinen määrä ei ole peruste olla järjestämättä kiinteistön jätehuoltoa. Jos kesämökillä syntyvän jätteen määrä on vähäinen, suosittelemme ruokajätteen kompostointia kesämökillä. Kompostointi mahdollistaa mahdollisimman pitkän sekajäteastian tyhjennysvälin. Kesämökin käyttökaudesta riippuen voi riittää jopa  jäteastioiden yksi tyhjennys kesässä. Siksi ajaksi, kun kesämökillä ei oleskella, voi jätteenkuljetuksen keskeyttää sopimalla siitä jätteenkuljetusyrityksen kanssa.

Jätteenkuljetus voidaan keskeyttää määräajaksi kiinteistön ollessa käyttämättömänä. Jäteastia on tyhjennettävä ennen jätteenkuljetuksen keskeyttämistä.

Kotinoutopalvelun ja jätekimpan alle vuoden keskeytyksestä on ilmoitettava aina Salpakierron asiakaspalveluun ja kiinteistön haltijan järjestämässä jätteenkuljetuksessa lisäksi jätteenkuljetuksen asiakaspalveluun. Jos keskeytys on yli vuoden mittainen siitä tulee tehdä kirjallinen hakemus Lahden seudun jätehuoltoviranomaiselle.

Jätehuoltomääräysten mukaisesti kaikkien toimialueen kuntien taajamien kiinteistöissä, joissa on 5 huoneistoa tai enemmän tulee lajitella erikseen seuraavat jätelajit:

  • biojäte
  • muovipakkaukset
  • kartonkipakkaukset
  • lasipakkaukset
  • metallipakkaukset
  • sekajäte
  • paperi jätelain 49 § ja 50 § mukaisesti

Ilmoita roskaantumisesta oman kuntasi ympäristösuojeluviranomaiselle. Jätehuollon valvontatehtävät kuuluvat kunnan ympäristösuojeluviranomaiselle (esim. roskaantumisasiat ja jätehuoltomääräysten noudattamisen valvonta). Ympäristönsuojeluviranomaisten ajantasaiset yhteystiedot löydät oman asuinkuntasi kotisivuilta.

Jätteiden hävittäminen polttamalla on kielletty. Kielto ei koske:

  • Kuivan käsittelemättömän puujätteen, risujen ja oksien polttamista avopolttona nuotiossa tai grillissä. Poltettavan määrän tulee olla vähäinen, eikä tarkoituksena saa olla jätteen hävittäminen. Käsittelemätön puu on kyllästämätön, pinnoittamaton ja sitä ei ole maalattu eikä sisällä liima-aineita.
  • Kiinteistön tulipesissä kuivan käsittelemättömän puujätteen, risujen ja oksien polttamista lämmityksen yhteydessä.
  • Kiinteistön tulipesissä paperin ja kartongin käyttämistä sytykkeenä lämmityksen yhteydessä.
  • Polttavia käymälöitä
  • Kaislan polttamista, mikäli ajoneuvolla ei pääse rantaan. Kaisloja ei saa polttaa jäällä. Polttojäte ei saa päätyä vesistöön

Kyllä riittää. Kesämökin jätehuolto voidaan keskeyttää esim. talven ajaksi. Voitte keskeyttää jäteastioiden tyhjennyksen ilmoittamalla siitä jätteenkuljetusyrityksenne asiakaspalveluun.

Salpakierto Oy:n toimialueella sekajätteen jätekuljetukset hoidetaan pääasiassa kiinteistön haltijan järjestämänä. Tämä tarkoittaa sitä, että asukkaat tekevät itse sopimuksen jäteastioiden sekä sako- ja umpikaivojen tyhjennyksestä alueella toimivan, valitsemansa kuljetusliikkeen kanssa.

Mikäli kiinteistöllä sijaitseva rakennus on pysyvästi käyttökelvoton, purettu tai tuhoutunut, ei kiinteistön tarvitse kuulua järjestetyn jätehuollon piiriin. Jätehuollon perusmaksun poistamista haetaan jätelautakunnalta kirjallisesti lomakkeella, joka löytyy Lahden seudun jätehuoltoviranomaisen sivuilta.

Jos hakemuksen perusteluna on kiinteistön pysyvä käyttökelvottomuus, se täytyy todistaa laittamalla hakemuksen liitteeksi ympäristöterveysviranomaisen, sertifioidun rakennusterveysasiantuntijan (Eurofins-sertifikaatti) tai FISE-pätevyyden omaavan kosteusvaurion kuntotutkijan, asuntokaupan kuntotarkastajan tai rakennusten kuntoarvioijan lausunto käyttökelvottomuudesta.

Vakituisen ja vapaa-ajan asumisen kiinteistön haltijan on järjestettävä kiinteistölleen jätehuolto jätelain ja toimialueen jätehuoltomääräysten mukaisesti. Tämä tarkoittaa päivittäin syntyvän talousjätteen keräyksen järjestämistä kiinteistökohtaisilla jäteastioilla tai yhteisillä jäteastioilla (jätekimppa) ja jäteastioiden tyhjennyksen tilaamista jätteenkuljetusyritykseltä.

Jätehuollon tavoitteena on suojella terveyttä ja ympäristöä. Jätehuollon tulee aina olla asianmukaista ja jätteet on kuljetettava sekä käsiteltävä hallitusti.

Kiinteistöjen on noudatettava toimialueen jätehuoltoviranomaisen, Lahden seudun jätelautakunnan, antamia jätehuoltomääräyksiä, jotka täydentävät jätelainsäädäntöä. Jätehuoltomääräykset ovat yhteneväiset toimialueen kunnissa. Niissä määrätään mm. jätteiden lajitteluvelvoitteista, jäteastioiden tyhjennysväleistä ja jätteiden kuljetuksesta.

Toimialueella asuinkiinteistöjen bio- ja pakkausjäteastioiden tyhjennys tilataan Salpakierrolta. Tilaa tyhjennys ottamalla yhteyttä asiakaspalveluumme.

Sekajätteen tyhjennykset ovat pääosin kiinteistön haltijan järjestämät ja ne tilataan halutulta kuljetusliikkeeltä. Salpakierto järjestää sekajätteen kuljetuksen vain Kärkölässä, Heinolan haja-asutusalueella ja Orimattilan Artjärvellä.

Sekajäteastioiden tyhjennykset siirtyvät yhteisesti kilpailutettuihin, Salpakierron järjestämiin jätekuljetuksiin koko toimialueella huhtikuusta 2026 alkaen vaiheittain.

Jäteastian tyhjennyksen (kotinouto) ja yhteisen jäteastian (jätekimpan) voi keskeyttää määräajaksi kiinteistön ollessa käyttämättömänä. Jäteastian on oltava tyhjä keskeytyksen aikana.

Alle vuoden keskeytyksestä tulee ilmoittaa aina Salpakierron asiakaspalveluun ja kiinteistön haltijan järjestämässä jätteenkuljetuksessa lisäksi jätteenkuljetuksen asiakaspalveluun vähintään seitsemän (7) arkipäivää ennen keskeytyksen alkamista ja keskeytyksen tulee kestää vähintään viikko.

Vuoden tai yli vuoden kestävää jätteenkuljetuksen keskeytystä haetaan Lahden seudun jätehuoltoviranomaiselta kirjallisesti osoitteessa lahti.fi/jatehuoltoviranomainen

Kyllä voi, jätehuoltomääräysten asettamien reunaehtojen mukaisesti.

Pakkausjätteiden (muovi-, kartonki-, lasi- ja metallipakkaukset) keräyksestä peritään asukkaalta/kiinteistöltä kuljetuskustannukset, mutta ei jätteenkäsittelymaksua. Pakkausjätteiden käsittely kuuluu pakkausten tuottajayhteisön vastuulle ja katetaan pakkausten ostohinnassa.

 

Salpakierto Oy:n järjestämän, yhteisesti kilpailutetun jätteenkuljetuksen osalta maksuista päättää Lahden seudun jätelautakunta, joka on toimialueen jätehuoltoviranomainen. Maksut on määritelty jätetaksan jätemaksutaulukossa.

Toimialueella on käytössä Jätelain 646/2011 78 § mukainen jätehuollon perusmaksu, jolla rahoitetaan kuntien lakisääteisestä jätehuollon järjestämistehtävästä aiheutuvia kustannuksia.

Jos astia tai astiaryhmän kaikki astiat ovat tyhjät tai astiaa ei voida tyhjentää asiakkaasta johtuvasta syystä, peritään kyseisen astiatyypin hukkanoutomaksu, joka on ko. astiatyypin kuljetusmaksuosuus.

Lisäjätteeksi tulkitaan jäte, joka on pakattu jätesäkkiin tai muuten merkitty selvästi jätteeksi sekä jätetty astian viereen tai jätekatokseen. Jos lisäjätteet on pakattu käyttäen muuta kuin jätesäkkiä tai -pussia, on ne aina merkittävä lisäjätteeksi ja niiden on oltava helposti kuormattavia ja kuljetukseen soveltuvia. Yli 1 m3:n lisäjäte-eriä ei oteta kuormaan. Lisäjätteestä peritään erillinen jätelajin mukainen maksu.

Peruutusmaksu peritään, jos tyhjennyspaikalla ei ole jäteautolle kääntömahdollisuutta ja jäteauto joutuu peruuttamaan yli 40 metrin matkan jäteastian tyhjennyksen suorittamiseksi. Lisämaksu peritään 40 metriä ylittävästä peruutusmatkasta jokaiselta alkavalta 20 metriltä.

Vetomaksu veloitetaan keräysvälineen siirrosta jäteautolle kultakin alkavalta 10 metriltä, kun vetomatka ylittää tyhjennysmaksuun sisältyvän 10 metrin matkan.

Mikäli aiemmin ilmoittamassasi kompostoinnissa tapahtuu mitä tahansa muutoksia, tulee niistä aina tehdä ilmoitus Lahden jätehuoltoviranomaiselle kompostointi-ilmoituksella, esimerkiksi, jos vaihdat ympärivuotisesta kompostoinnista osan vuotta tapahtuvaan tai jos otat naapurisi mukaan kompostikimppaan.

Myös kompostoinnin lopettamisesta tulee tehdä ilmoitus, jos esimerkiksi päätät siirtyä kompostoinnista kokonaan biojätekeräykseen. Jos edellinen kompostointi-ilmoitus on tehty ennen vuotta 2022, pitää ilmoitus uusia. Ilmoitus tehdään osoitteessa lahti.fi/jatehuoltoviranomainen. Kompostointi-ilmoitus on voimassa 5 vuotta.

Jätteet tulee jäteastian likaantumisen välttämiseksi tarvittaessa pakata ennen niiden sijoittamista jäteastiaan.

Biojäte on pakattava biohajoavaan pussiin, mieluiten paperiseen pussiin tai kääreeseen, ennen sen sijoittamista biojäteastiaan. Jätteiden jäätymistä kiinni astiaan voi ehkäistä pakkaamalla jätteet tiiviisti pussiin ja laittamalla pussin pohjalle esimerkiksi sanomalehteä keräämään kosteutta.

Muovipakkaukset suositellaan pakattavaksi muoviseen jätepussiin, esim. kaupan muovipussiin, jotta jäteastian tyhjennysvaiheessa kevyet ja helposti tuulen mukaan lähtevät muovit eivät päätyisi luontoon.

Kartonki-, lasi- ja metallipakkaukset voi laittaa jäteastiaan irrallaan.

Ei tarvitse. Lukituksesta ohjeistetaan toimialueen jätehuoltomääräyksissä.

Lukitseminen ei ole pakollista, vaan taloyhtiö voi itse päättää lukituksesta. Jos jätekatos lukitaan, tulee käyttää jätehuoltomääräyksissä velvoitettua lukitusjärjestelmää: iLOQ S50 -avainjärjestelmä.

Jätehuollon lukitusjärjestelmä on eri asia kuin taloyhtiön oma, asukkaiden käytössä oleva lukitusjärjestelmä. Ne eivät ole sidoksissa toisiinsa.

Jäteastian omistaja vastaa jäteastian puhdistuksesta ja kunnossapidosta. Salpakierto huuhtelee biojäteastiat 2 kertaa vuodessa (keväällä ja syksyllä) ja pakkausjäteastiat kerran vuodessa. Kiinteistönhaltija voi halutessaan pestä astiaa useammin itse.  Sekajäteastian pesusta huolehtii sen omistaja. Jätehuoltomääräysten mukaan astiat on pestävä kerran vuodessa. Pesu kannattaa ajoittaa astian tyhjennyksen jälkeen.

Jäteastiat kannattaa sijoittaa tasaiselle, kulutusta kestävälle ja jäteastioiden siirtoon sopivalle alustalle. Jäteauton tulee päästä esteettömästi ja turvallisesti vähintään 10 metrin etäisyydelle jäteastioista. Jäteastiat on sijoitettava riittävän kauas rakennuksen ilmanottoaukoista sekä asuntojen ikkunoista

Olisi hyvä, jos jäteauton ei tarvitse peruuttaa, eli löytyy tarvittaessa kääntöpaikka. Paikan valinnassa on myös hyvä huomioida, että asukkaalle itselleen on helppoa viedä jätteet astiaan, että astiat voivat olla koko ajan samalla paikalla ja että on helppoa tehdä lumityöt ja hiekoittaa.

Jäteastian haltija tai vastuuhenkilö merkitsee jäteastiaan kiinteistön osoitteen tai osoitteen mukaisen numeron, jos astia ei sijaitse kiinteistön välittömässä läheisyydessä.

Astia voi olla myös muualla kuin omalla tontilla maanomistajan luvalla.

Jätehuoltomääräykset asettavat vaatimukset jäteastialle. Jäteastioiden tulee olla käsin siirrettävissä olevia kannellisia, tartuntakahvoin ja pyörin varustettuja jäteastioita, jotka soveltuvat koneelliseen kuormaukseen ja pesuun ja jotka ovat voimassa olevien SFSEN 840-1, SFS-EN 840-2 ja SFSEN 840-3 mukaisia.

Koneelliseen kuormaukseen soveltuvuutta ja astian takuuta kannattaa kysyä myyjältä jäteastiaa ostettaessa. Jäteastian pitää kestää käytössä vuosia, ja merkki hyvästä laadusta onkin usean vuoden runkotakuuaika.

 

Salpakierron järjestämä jätteenkuljetus, tyhjennykset ja jäteastiat

Arkipyhät saattavat vaikuttaa totuttuun tyhjennyspäivään. Myös kaluston rikkoutuminen tai sairastapaukset saattavat vaikuttaa tyhjennyspäivään. Arkipyhäviikolla tyhjennys voi aikaistua tai viivästyä 1–3 päivää, koska arkipyhien ajoja korvataan muina päivinä. Huolehdithan erityisesti arkipyhäviikoilla, että jätteet viedään astiaan heti kun niitä syntyy ja, että jäteastia on paikallaan, jotta tyhjennys on mahdollinen. Ilmoitamme poikkeamista tyhjennyspäivissä verkkosivujemme ajankohtaista-osiossa.

Biojätteen keräyksen vaihtoehtona on ruokajätteen kompostointi kiinteistöllä. Kiinteistön haltijan tulee itse hankkia tarpeisiinsa sopiva kompostori kiinteistölleen. Huomaathan, että kompostorin tulee olla lämpökompostori, mikäli ruokajätettä kompostoidaan talvikaudella 1.9.–30.4.

Kyllä voi. Voit esimerkiksi kompostoida ruokajätteet kesäkaudella omassa kotikompostorissa ja lajitella biojätteet talvikaudella biojäteastiaan. Kesäkaudella käyttämättömänä olevasta biojäteastiasta ei mene erillistä maksua tai vuokraa. Maksut ovat aina tyhjennyskertojen mukaan.

Ilmoita Salpakierron asiakaspalveluun haluamasi biojäteastian tyhjennyskuukaudet ja tee kompostointi-ilmoitus aiottujen kompostointikuukausien mukaisesti kirjallisesti Lahden seudun jätehuoltoviranomaiselle osoitteessa lahti.fi/jatehuoltoviranomainen. Huomioithan, että talvikaudella (1.9.–30.4.) kompostoitaessa kompostorin tulee olla lämpökompostori.

Jos kompostoit osan vuotta, esimerkiksi 4–6 kk vuodesta, se tarkoittaa, että loppuvuoden ajan sinun tulee kerätä ruokajätteet säännöllisesti tyhjennettävään biojäteastiaan. Kompostointi-ilmoituksen tekeminen osalle vuodesta ei poista biojätteen erilliskeräysvelvoitetta loppuosalta vuotta, jos kiinteistösi kuuluu biojätteen keräysvelvoitteen piiriin. Mikäli kiinteistö on käyttämättä muun ajan vuodesta, voidaan biojätteen keräys keskeyttää.

Esimerkkinä, jos kesämökkisi kuuluu biojätteen keräysvelvoitteen piiriin ja jos oleskelet siellä vain kesäkaudella ja käytössäsi on kesäkaudella kompostori, voit tehdä jätteenkuljetuksen keskeytyksen sinne talvikautta varten. Keskeytyksen tarpeesta tulee ilmoittaa Salpakierrolle.

Bio- ja pakkausjätteiden keräysastioista ei peritä vuokraa. Sen sijaan sekajäteastioista peritään vuokraa.

Tuulettuvassa biojäteastiassa ei käytetä isoa sisäsäkkiä, joten biojäte tulee olla pakattuna mieluiten paperipussiin, jolloin tuulettuva jäteastia toimii parhaiten. Toisena vaihtoehtona on maissitärkkelyspohjainen biojätepussi. Pakkaamatonta biojätettä ei tuulettuvaan biojäteastiaan saa laittaa.

Biojäteastioiden tyhjennyshintaan kuuluu jäteastioiden pesu kaksi kertaa vuodessa (kevät/syksy) jätehuoltomääräysten mukaisesti Salpakierron toimesta.

Ainoastaan tavallisessa (ei tuulettuva) biojäteastiassa kuuluu käyttää isoa suojasäkkiä. Jätesäkit kuuluvat tyhjennyshintaan ja ne asennetaan paikoilleen tyhjennyksen yhteydessä. Kiinteistönhaltijan ei tarvitse huolehtia suojasäkeistä. Tuulettuvassa biojäteastiassa ei käytetä suojasäkkiä. Muiden jätelajien keräämiseen tarkoitetuissa jäteastioissa ei ole tarpeen käyttää isoa suojasäkkiä.

Biojätepussi on mitoitettu sopimaan jäteastian pannan ympärille napakasti. Joskus biojätepussin pohja voi jäädä roikkumaan hieman ilmaan, ja kun ensimmäiset biojätteet laitetaan astiaan, huonosti pannan kohdalta laitettu pussi voi tipahtaa mukana. Myös hyvin asennettu biojätepussi voi tipahtaa astian pohjalle, jos pakkaamatonta biojätettä kaadetaan jäteastiaan suoraan keittiön bioroskiksesta.

HUOM! Tuulettuvassa biojäteastiassa EI käytetä sisäsäkkiä.

Ilmoita rikkinäisestä astiasta asiakaspalveluumme. Viemme rikkinäisen astian pois ja tuomme uuden, tyhjennyshintaan sisältyvän astian tilalle, jos kyseessä on toimittamamme bio- tai pakkausjäteastian tyhjennyspalvelu. Jos kyseessä on sekajätteen keräysastia, tuomme uuden vuokra-astian entisen meiltä vuokralla olevan tilalle. Jos sekajäteastia on omasi, pyydämme hankkimaan ehjän jäteastian rikkoutuneen tilalle mahdollisimman pian.

Jätteenkuljettajien päivittäinen ajoreitti on pitkä, minkä vuoksi kaikki ylimääräiset viivästykset on karsittu minimiin. Kuljettajia on ohjeistettu, että heidän ei tarvitse mennä soittamaan ovikelloa. Jos asiakas on pihamaalla, voi kuljettaja pyytää siirtämään autoa.

Jäteastian luo on aina oltava esteetön pääsy. Jäteastian paikka kannattaa valita siten, että auton paikoitusta ei tarvitse muuttaa tyhjennyspäivän vuoksi. Tyhjennyspäiväkin voi joskus muuttua arkipyhien ja kalustorikkojen vuoksi.

Jos jäteastiaasi ei ole tyhjennetty ajallaan, eikä kyse ole arkipyhästä, saattaa syy olla jokin alla mainituista asioista.

  • Jäteastian luo on aina oltava esteetön pääsy. Jäteastian pysyvä paikka kannattaa valita siten, että auton paikoitusta ei tarvitse muuttaa tyhjennyspäivän vuoksi. Käsin siirrettävät pyörälliset jäteastiat on sijoitettava siten, että jäteauto pääsee esteettömästi ja turvallisesti vähintään 10 metrin etäisyydelle jäteastioista.
  • Reitin jäteautolta jäteastialle tulee olla turvallinen myös talvella. Tärkeää on hoitaa lumityöt ja hiekoitukset kuntoon. Tekemättömät lumityöt tai tien/pihan liukkaus voivat olla tyhjentämättä jättämisen syynä.
  • Kiinteistönhaltijan on hyvä huolehtia, että jäteastia ei ole jäätynyt kiinni maahan ja että lumityöt astian edustalta on tehty. Jäteastian seiniin jäätynyt jäte on hyvä irrottaa ennen tyhjennyskäyntiä. Myöskään jäteastian kansi ei saa olla jäätynyt kiinni.
  • Jos kiinteistö sijaitsee kelirikkoalueella, missä tie ei sääolosuhteista johtuen kanna jäteauton painoa, tulee tiekunnan olla valppaana ja varoittaa ajoissa sekä merkitä ajolupa asianmukaisilla lisäkylteillä. Paras, virallinen, lainmukainen ja nopein tapa ilmoittaa sekä ajokiellosta että luvasta ajaa kiellosta huolimatta ovat kyltit tien varressa. Painorajoitetuilla yksityisteillä tulee olla lisäkilpi Huoltoajo sallittu tai Ei koske jäteautoa. Kelirikosta voi ilmoittaa myös Salpakierron asiakaspalveluun. Voi olla tarpeen keskeyttää tyhjennys kelirikon ajaksi tai siirtää jäteastia kelirikon ajaksi kantavan tien varteen.
  • Kotieläinten tulee olla kytkettyinä, etteivät ne haittaa tyhjennystä. Kuljettajat eivät valitettavasti ehdi soittamaan asiakkaille ennen tyhjennystä kotieläinten kiinnilaittamista varten. Kuljettaja ei voi ottaa riskiä kotieläimen auton alle jäämisestä, karkaamisesta tai omasta työturvallisuudestaan.
  • Liian painava tai liian täysi jäteastia hajoaa helposti tyhjentäessä, mikä on merkittävä työturvallisuusriski jätteenkuljettajalle. Käsin siirrettäväksi tarkoitettuihin jäteastioihin saa jätettä laittaa enintään: alle 120 l astiat: 20 kg, 120–239 l astiat: 40 kg, 240–660 l astiat: 60 kg. Esimerkiksi biojäteastiaa ei ole tarkoituksenmukaista täyttää piripintaan, vaan puolillaan oleva astia on jo ”sopivan painava” tyhjennettäväksi.

Talvella yleisin syy on jätteen jäätyminen kiinni astiaan. Muulloin jätteen jumiutuminen astian pohjalle voi johtua liian tiiviisti pakatusta jäteastiasta, ts. jätettä on juntattu jäteastiaan, jotta sitä mahtuisi sinne enemmän.

Jäteastia tyhjennetään koneellisesti, eikä pohjalle tiivistetty jäte aina irtoa. Jäteastian haltijan on huolehdittava siitä, että jäte ei jäädy tai jumiudu jäteastian pohjalle.

Näissä tilanteissa asiakkaan on viisainta tyhjennyksen jälkeen irrottaa astian pohjalle jäänyt jäte ja jättää se odottamaan seuraavaa tyhjennyskertaa. On hyvä huomioida, että tiivistäminen voi aiheuttaa myös astian rikkoutumisen.

Koska astian pohjalle jäänyt jäte on usein tiukassa ja sen irrotteluun voi kulua aikaa, on jätteenkuljettajia ohjeistettu olemaan irrottelematta tiivistynyttä jätettä astian pohjalta. Astian sorkkiminen on myös aina työturvallisuusriski, sillä jätteenkuljettaja ei voi tietää, mitä astiassa on.

Jätteenkuljettajalla on lupa kipata jäteastiaa pari ylimääräistä kertaa, jos kaikki pussit eivät ensimmäisellä kippauksella irtoa astiasta. ”Rynkyttämään” astiaa ei kuitenkaan voida jäädä, sillä se altistaa astiarikoille.

Ylimääräistä jätettä ei ole suositeltavaa tiivistää jäteastiaan, vaan lisäjäte tulee pakata jätesäkkiin astian viereen.

Kyseessä ovat mitä luultavimmin kärpäsen toukat. Huonekärpäsnaaraat munivat paikkoihin, joissa on ruokajätteitä, lantaa tai rehujätteitä. Näin ollen biojätettä sisältävä jäteastia on oivallinen paikka. Optimilämpötila toukkien kehitykselle on noin +30 astetta.

Valkoisista kärpäsen toukista ei ole astiassa vaaraa tai varsinaista haittaa, vaikka ne ikäviä vierailijoita ovatkin. Kuten muillakin hyönteisillä, on niillä tärkeä rooli ekosysteemissämme. Voit kokeilla näitä keinoja toukkien torjumiseksi:

  • Pese biojäteastia huolellisesti tyhjennyksen jälkeen – tämä on paras ja ekologisin tapa torjua kärpäsen toukkia. Kärpäsen munia, toukkia ja koteloita voi valella kuumalla vedellä, mikä tuhoaa ne. Kuuma vesi karkottaa myös muurahaisia. Salpakierto huuhtelee biojäteastiat kahdesti vuodessa (keväällä ja syksyllä).
  • Jos mahdollista, sijoita biojäteastia varjoon, koska kärpäset viihtyvät lämmössä.
  • Pidä biojäte mahdollisimman kuivana. Pyri säilyttämään biojäte jo keittiössä mahdollisimman ilmavasti. Imeytä biojätteen nesteet esimerkiksi biojätteeseen lajiteltavaan pehmopaperiin (talouspaperit, servietit, nenäliinat tai vastaavat), keittiön biojäteastian pohjalla olevaan sanomalehteen tai kanamunakennosilppuun. Kuivempi biomateriaali houkuttelee kärpäsiä vähemmän.
  • Pakkaa biojäte paperiseen pussiin tai nyyttiin ja sulje pussin suu rullaamalla se, kun viet biojätteen astiaan. Suljettu pussi vähentää biojätteen houkuttelevuutta ja tuoksuja ympäristöön.
  • Pakkaa haiseva jäte, kuten kala vielä erikseen esim. sanomalehtikääreeseen.
  • Myös etikalla voi yrittää torjua kärpäsiä.
  • Tarvittaessa voit harkita biojäteastian tyhjennysvälin lyhentämistä kesän ajaksi. Ota tällöin yhteyttä asiakaspalveluumme.
  • Varmista myös, että biojäteastia on ehjä ja kansi menee kunnolla kiinni.

Myrkkyä tai torjunta-aineita ei ole syytä käyttää.

Kesän mentyä ja kelien viilennyttyä toukkaongelma poistuu itsestään.

Jäteautossa akseliväli on lyhyt, mikä aiheuttaa suurta pistemäistä kuormitusta toisin kuin tukkirekalla, jolla akseliväli on pitkä ja paino jakautuu isommalle alueelle. Koska jäteauto voi painaa yli 26 tonnia ja jäteautossa paino keskittyy auton takaosaan, ei jäteauto pysty ajamaan pehmeällä alustalla (esim. nurmikko tai puutteellisen kantavuuden omaava tie) ilman riskiä pihan tai auton rikkoutumisesta.

Jäteauto voi painaa jopa yli 26 tonnia, ja erityisesti talviaikaan liukkailla teillä voi syntyä isoja vahinkoja, jos kuljettaja menettää auton hallinnan. Jäteauton raideleveys on myös eri kuin henkilöautossa. Kuljettajat tekevät kaikki ajolistalla olevat tyhjennykset myös talvisin, eikä jäteastioita jätetä tyhjentämättä ilman syytä. Jos piha on talvella usein liukas, kannattaa jäteastian paikka muuttaa talven ajaksi isomman tien varteen.

Kuljettajat tyhjentävät aina ne jäteastiat, jotka he saavat turvallisesti kuljetettua sijaintipaikaltaan autoon ja takaisin. Jäteastian ja sen ympäristön kunnossapito on erityisen tärkeää talvella jo pelkästään jätteenkuljettajien työturvallisuuden vuoksi. Jäätyneet astiat ja pihat sekä tekemättömät lumityöt tuovat aina tapaturmariskejä. Täyden jäteastian raahaaminen lumessa on raskasta, ja lisäksi astian pyörät voivat lukkiutua ja rikkoutua. Jätteenkuljettajia on ohjeistettu siten, että jäteastiaa ei saa tyhjentää, ellei sitä ole mahdollista tehdä turvallisesti. Esimerkiksi jos maahan kiinni jäätynyt astia ei irtoa tavanomaisella nykäisyllä.

Monilokerokeräyksestä usein kysyttyä

Ei ole. Palvelun tilaaminen on kiinteistöille täysin vapaaehtoista.

Ei saa, koska monilokeroinen jäteauto tyhjentää astiat ennalta määrättyyn, tietylle jätelajille varattuun lokeroon.

Se ei ole mahdollista. Astiassa on aina neljä lokeroa, joiden paikat ja jakosuhteet ovat ennalta määrätyt ja aina samat.

Tyhjennysväli määräytyy kunkin kiinteistön omien tarpeiden mukaan. Astian kaikki lokerot tyhjennetään samalla kerralla. Käytännössä astian tyhjennysväli pitää valita sen mukaan, mitä jätettä taloudessa kertyy eniten ja miten usein ensimmäinen lokero
täyttyy. Tyhjennysväliä on mahdollista myös muuttaa.

Pakkausjätelajien maksimityhjennysväli on 24 viikkoa. Voit valita oman tarpeesi mukaan tyhjennysväliksi joko 1, 2, 4, 8, 12, 16, 20 tai 24 viikkoa. Kaikki lokerot tyhjennetään samalla kerralla.

Kyllä. Voit muodostaa jätekimpan myös monilokeroastialle. Sinulle lähetetään sähköpostiisi ohjeet jätekimpan tekoon. Ota yhteyttä osoitteeseen monilokero@salpakierto.fi

Hallinnoi palveluitasi sähköisen asiointipalvelumme Asiakasnetin kautta tai ottamalla yhteyttä monilokero@salpakierto.fi.

Asiakasnetissä voi itse muuttaa astioiden lukumäärää ja tyhjennysväliä. Astian kokoa vaihtaakseni sinun tulee ottaa yhteyttä asiakaspalveluun. Astiakoon vaihtaminen on mahdollista, jos toivottua astiakokoa on saatavilla.

Pakkausjätteet kerätään monilokeroautoon, joka kuljettaa ne niitä hyödyntäviin laitoksiin. Laitoksissa niistä jalostetaan teollisuuden uusioraaka-ainetta.

Kierrätyskelpoisista muovipakkauksista jalostetaan raaka-ainetta, jota teollisuus käyttää uusiomuovituotteiden valmistamiseen. Näitä ovat esimerkiksi muovijätesäkit, -pussit, -putket ja-levyt. Kierrätykseen kelpaamaton muovi voidaan hyödyntää polttoaineena jätevoimaloissa sekajätteen joukossa. Jätemuovin lämpöarvo on sama kuin öljyn.

Kartonkipakkaukset matkaavat paalattavaksi välivarastoon. Sieltä paalit kuljetetaan raaka-aineeksi kartonkitehtaalle. Tehtaassa kartongista irrotetaan kartonkikuitu sekä muovi- ja alumiinipinnoitteet toisistaan. Kuidusta irrotettu pinnoite on pääosin muovia. Pinnoite kuivataan ja viedään voimalaitokseen energiahyödynnettäväksi. Osa kartonkipakkausten sisältämästä alumiinipinnoitteesta erotellaan ja kierrätetään raaka-aineena uusiin tuotteisiin. Kartonkitehtaalla kierrätyskartongin käyttökohteita ovat esimerkiksi aaltopahvin raaka-aineet, pakkauskartongit, kirjekuoret, laminaattipaperit sekä monenlaiset hylsyt.

Lasipakkauksista tehdään uusia lasipakkauksia eli lasipulloja ja -purkkeja. Lasia voidaan kierrättää rajattomasti uusien pakkausten valmistukseen ilman, että sen laatu tai puhtaus heikkenee.

Metallipakkausjäte toimitetaan koti- ja ulkomaisen metalliteollisuuden raaka-aineeksi. Kierrätysmetallista valmistetaan sekä uusia metallipakkauksia että muita metallituotteita, kuten polkupyörän runkoja, lapioita ja autojen osia. Metallin laatu ei huonone kierrätyksessä ja sitä voidaan kierrättää lähes loputtomiin.

Kuluttajapakkausten valtakunnallisesta keräämisestä kierrätykseen vastaa Suomen Pakkauskierrätys RINKI Oy. Lisätietoja rinkiin.fi.

Monilokeroastiat tyhjennetään niitä varten erikseen suunniteltuun monilokeroautoon, jossa on neljä eri säiliötä, yksi jokaiselle pakkausjätelajille. Tästä pääset tutustumaan monilokeroautoon.

Monilokeroastian hinta on yhden tyhjennyksen hinta. Tyhjennyshintaan on sisällytetty astiavuokra. Palvelun kokonaishintaan vaikuttaa astian tyhjennysväli ja koko.

Monilokerokeräys alkaa lokakuun 2025 alusta. Astiat toimitetaan tilanneille 1-2 kuukautta ennen palvelun aloittamista. Palvelun tilanneille tiedotetaan astiajakelusta etukäteen.

Kiinteistön olosuhteet ja palvelutarpeet saattavat muuttua. Voit perua tilauksen veloituksetta siihen saakka, kunnes olemme toimittaneet sinulle monilokeroastian. Astia toimitetaan veloituksetta kiinteistölle. Jos jäteastia noudetaan pois kiinteistöltä asiakkaan pyynnöstä palvelusta luopumisen vuoksi alle vuoden kuluttua jäteastian toimituksesta, on astian poishaku maksullista.

Kiinteistönhaltijan on huolehdittava jäteastioista Lahden seudun jätehuoltomääräysten luvun 5 mukaisesti.

Toimita näissä tilanteissa jätteet lähimmälle Rinki-ekopisteelle. Voit tarkistaa lähimmän Rinki-ekopisteen täältä.

Tyhjennyshinta on aina sama, vaikka joku lokeroista olisikin tyhjä.

Vuokralainen voi halutessaan tilata monilokerokeräyksen. Mikäli vuokralaisella ei ole omaa asiakasnumeroa, hän voi ottaa yhteyttä monilokero@salpakierto.fi

Et voi tilata monilokeropalvelua, mikäli kiinteistöllesi ei pääse jäteautolla tyhjentämään jäteastioita.

Voit pitää halutessasi sekä muovipakkausten keräyksen, että monilokerokeräyksen. Tai voit valita jommankumman. Muovipakkausten keräyspalvelu voidaan halutessasi lopettaa ja mahdollinen vuokra-astia haetaan maksutta pois monilokeropalvelun alkaessa. 

Tyhjennykset voidaan keskeyttää poissaolon ajaksi, maksimissaan vuodeksi. Ilmoita asiakaspalveluumme, kun keskeytys on ajankohtainen. Lue lisää keskeytyksestä.

Muut, kuin muovipakkaukset laitetaan astian lokeroihin ilman muovipussia. Muovipakkaukset voi pakata muovipussiin ja solmia löyhästi.

Kyllä laajenee. Seuraamme aktiivisesti kysyntää ja alamme suunnittelemaan laajennusta, kun monilokerokeräyspalvelu on saatu käyntiin.

Ilman sähköpostiosoitetta monilokerokeräyspalvelua ei valitettavasti voi tilata, koska kaikki tiedotus palveluun liittyen hoidetaan sähköpostitse.

Jätehuollon perusmaksua koskevat usein kysytyt kysymykset

Jätehuollon perusmaksu on asuntokohtainen maksu. Perusmaksua on velvollinen maksamaan se, joka omistaa asuinhuoneiston laskutushetkellä. Perusmaksu määrätään kalenterivuodeksi kerrallaan.

Maksuluokka määräytyy rakennuksen Digi- ja väestötietoviraston valtakunnalliseen rakennus- ja huoneistorekisteriin merkityn rakennusluokituksen (2018:n) mukaan.

  •  Luokka 1: Asuinrakennukset (Rakennusluokitus 01)
  •  Luokka 2: Vapaa-ajan asuinrakennukset (Rakennusluokitus 02) ja muut rakennukset
    (Rakennusluokitukset 03-19)

Perusmaksu ei koske todistetusti asuinkelvottomia rakennuksia.

Jätehuollon perusmaksu maksetaan kaikista asuinkäytettävissä olevista asunnoista, myös tyhjillään olevista. Maksun suuruus eli maksuluokka määräytyy rakennuksen Digi- ja väestötietoviraston valtakunnalliseen rakennus- ja huoneistorekisteriin merkityn rakennusluokituksen (2018:n) mukaan. Tarkat määräytymisperusteet löytyvät voimassa olevasta jätetaksasta.

Maksun maksaa se, joka omistaa asunnon laskutuspäivänä.

Maksun on velvollinen maksamaan se, joka omistaa laskutettavan asunnon laskutuspäivänä. Mikäli asunto on myyty jo ennen laskutuspäivää, ilmoittakaa virheellisestä laskusta Salpakierron asiakaspalveluun.

Maksu maksetaan kaikista asuinkäytettävistä asunnoista, myös tyhjillään olevista. Maksu perustuu jätelakiin (JäteL 646/2011, luku 9, jätehuollon maksut).

Asuimme ennen kerrostalossa ja olemme nyt muuttaneet omakotitaloon. Meille ei ole ennen tullut perusmaksulaskua.

Maksu on kerran vuodessa laskutettava jätehuollon perusmaksu, jolla rahoitetaan lakisääteisiä jätehuollon palveluita (esim. lajitteluasemat, vaarallisten jätteiden ja puutarhajätteiden maksuton vastaanotto sekä kierrätysvalmennus). Maksu perustuu jätelakiin (JäteL 646/2011, luku 9, jätehuollon maksut). Se peritään kaikista asuinkäytettävissä olevista asunnoista. Myös kerros- ja rivitaloasunnoista peritään ao. maksu, mutta lasku lähetetään isännöitsijälle. Maksu peritään tällöin asunnonomistajalta yhtiövastikkeen yhteydessä.

 

Muutoksenhausta huolimatta saapunut lasku tulee maksaa eräpäivään mennessä. Jätehuoltoviranomaisen päätöksen mukaisesti palautamme ylimääräisenä maksetun maksun.

Ilmoita virheellisistä laskutustiedoista (esim. laskutusosoite, omistajamuutos, asuntomäärä ym.) Salpakierron asiakaspalveluun.

Maksu peritään kaikista jätehuoltoyhtiön toimialueella sijaitsevista vakituiseen tai vapaa-ajan asumiseen käytettävissä olevista asunnoista. Maksu on julkisoikeudellinen, suoraan ulosottokelpoinen kunnan jätehuoltoviranomaisen määräämä jätemaksu, joka perustuu jätelakiin (Jätel 646/2011, luku 9, jätehuollon maksut). Maksun perusteet on hyväksytty Lahden seudun jätelautakunnan hyväksymässä jätetaksassa. Oikeuskäytännön mukaan maksu voidaan periä, kun palvelu on tarjolla eikä se edellytä palvelun käyttöä.

Maksun on velvollinen maksamaan se, joka omistaa asunnon laskutuspäivänä. Lasku lähetetään asunnon omistajalle.

Jätehuollon perusmaksu on asuntokohtainen maksu, joka laskutetaan kaikista asuinkäytettävissä olevista asunnoista, riippumatta syntyvän jätteen määrästä. Maksu perustuu jätelakiin ja sen suuruus ja perusteet on määritelty Lahden seudun jätelautakunnan päättämässä jätetaksassa. Oikeuskäytännön mukaan maksu voidaan periä, kun palvelu on tarjolla eikä se edellytä palvelun käyttöä.

On totta, että maksu laskutetaan kaikista asumiseen käytettävistä olevista asunnoista. Mikäli talonne on keskeneräinen, eikä näin ollen sovellu käyttötarkoituksensa mukaiseen asumiseen, emme peri siitä jätehuollon perusmaksua. Jos olette saaneet laskun keskeneräisestä talosta, ottakaa yhteyttä Salpakierron asiakaspalveluun.

Jätehuollon perusmaksu maksetaan kaikista asuinkäytettävissä olevista asunnoista. Jätehuoltovelvoite voidaan poistaa kokonaan rakennukselta, jota ei enää ole olemassa tai joka on pysyvästi käyttötarkoitukseensa soveltumattomassa kunnossa rakennuksen tuhoutumisen, rapistumisen tai käyttötarkoituksen muutoksen vuoksi. Rakennuksen käyttökelvottomuus tulee todistaa laittamalla hakemuksen liitteeksi ympäristöterveysviranomaisen, sertifioidun rakennusterveysasiantuntijan (Eurofins-sertifikaatti) tai FISE-pätevyyden omavan kosteusvaurion kuntotutkijan, asuntokaupan kuntotarkastajan tai rakennusten kuntoarvioijan lausunto käyttökelvottomuudesta.

Maksa jätemaksu muutoksenhausta huolimatta.

Maksu voidaan poistaa Lahden seudun jätehuoltoviranomaisen päätöksellä. Muutosta haetaan kirjallisesti lomakkeella osoitteessa lahti.fi/jatehuoltoviranomainen.  Jätehuoltoviranomaisen päätöksen mukaan Salpakierto Oy palauttaa ylimääräisenä maksetun maksun.