Siirry pääsisältöön

Lokki-kalenterin toteutus ja jakelu päättyy vuoden 2026 jälkeen 

3.11.2025

Vuoden 2026 Lokki-seinäkalenteri jaetaan kotitalouksiin joulukuun ensimmäisellä viikolla!

Joka kodin jätehuollon tietopakettia, Lokki-seinäkalenteria, on tuotettu vuodesta 2005 lähtien. Kalenteri on ollut osa jätelaissa kunnille tehtäväksi osoitettua jäteneuvontaa, jota Salpakierto hoitaa omistajakuntiensa puolesta. Jäteneuvonta kustannetaan jätehuollon perusmaksulla. 

Kalenteri lanseerattiin aikanaan kotitalouksien arjessa tekemän lajittelutyön tueksi ja siihen kannustamiseksi sekä jätehuoltopalvelujen tunnetuksi tekemiseksi.  

Vuoden 2026 kalenteri on ainakin toistaiseksi viimeinen Salpakierron toteuttama ja kotitalouksille jakama seinäkalenteri. Kalenterin päättymisen myötä päättyy myös vuosittainen Kaunis Päijät-Häme -kalenterikuvakisa. 

Syynä kalenterin tuotannon lopettamiselle ovat vuosi vuodelta nousseet paino- ja jakelukustannukset ja vuoden 2025 alusta tulleet muutokset julkisen tiedotteen jakelussa. Käytössä olevien viestintäkanavien valikoima on vuosien varrella muuttunut ja monipuolistunut ja suurin osa toimialueen asukkaista tavoitetaan nykyisin digitaalisten kanavien parista. Yhtiö julkaisee edelleen myös kerran vuodessa jokaiseen toimialueen kotitalouteen jaettavan tiedotuslehden.  

Yhtiön tuoreeseen asiakastutkimukseen vastanneista valtaosa (69 %) oli sitä mieltä, että kodin jätteiden lajitteluohjeet ja muuta ajankohtaista tietoa jätehuollon palveluista tulee lähettää kotiin kerran vuodessa. Vain 16 % vastaajista oli kahden vuosittaisen julkaisun kannalla. 15 % oli sitä mieltä, että riittää, jos kaikki tieto on saatavilla ainoastaan sähköisesti verkosta. Vastaajista 72 % kertoi käyttäneensä viimeisen vuoden aikana Lokki-kalenteria, 71 % salpakierto.fi -verkkosivustoa ja 62 % tiedotuslehti Lokkipostia. Tutkimukseen vastasi noin 3500 toimialueen asukasta. 

Viestintää ja tiedotusta jätehuollon ajankohtaisista asioista jatketaan edelleen monikanavaisesti asukkaiden tavoittamiseksi. Vuodesta 2027 alkaen toimialueen jokaiseen kotiin postitetaan kodin jätteiden lajitteluohjeet kerran vuodessa ajankohtaistietoa tarjoavan tiedotuslehden mukana. Sähköisten kanavien sisällön kehittämiseen panostetaan edelleen. Jätehuollon ajankohtaistietoa on lehden lisäksi asukkaille tarjolla yhtiön verkkosivuilla, sosiaalisen median kanavissa ja moninaisissa neuvontatilaisuuksissa.