Siirry pääsisältöön

Vuoden jätteen­kuljettaja palkittiin

12.3.2026

kuvituskuva

Salpakierto Oy valitsi toimialueensa vuoden 2025 jätteenkuljettajaksi Onni Väisäsen Lassila & Tikanoja Oy:ltä. Onni Väisänen palkittiin kunniakirjalla hyvästä työstä, yhteistyön edistämisestä ja erityisesti kiitoksena kasvojen antamisesta jätteenkuljettajan työlle yhtiön viestintämateriaaleissa.

Vuoden jätteenkuljettaja valittiin nyt toista kertaa ja valinnasta vastasivat yhtiön asiakaspalvelu-, logistiikka- ja viestintätiimit. Vuoden ansioitunein kuljettaja valitaan vuosittain.

Salpakierto vastaa omistajakuntiensa alueella asuinkiinteistöjen bio- ja pakkausjätteiden kuljetuksista ja tyhjennyksiä hoitavat kilpailutuksella valitut yksityiset kuljetusurakoitsijat kuljettajineen. Sekajätteen kuljetukset ovat siirtymässä yhtiön järjestämiin kuljetuksiin alueellisesti vaiheittain huhtikuusta alkaen.

  • Jätteenkeräyspalveluiden tärkein toteuttaja ja asiakkaillemme näkyvin henkilö on jätteet kiinteistöltä tyhjentävä kuljettaja ja tällä valinnalla haluamme kannustaa näitä palveluammattilaisia työssään.
  • Salpakierron tyhjennyksiä ajaa eri urakoitsijoiden kautta noin 80 eri kuljettajaa.

Kunniakirja kukkineen ojennettiin kahvitilaisuudessa 11.3.2026 Kujalan käsittelykeskuksessa.

Valinnan avulla yhtiö tukee strategisia tavoitteitaan erinomaisesta asiakastyytyväisyydestä, vastuullisesta, laadukkaasta ja turvallisesta toiminnasta sekä motivoituneesta työyhteisöstä.