Lokki-seinäkalenteri vuodelle 2019 jaetaan tällä viikolla jokaiseen kotitalouteen -teemana kodin vaarallisten jätteiden tunnistaminen, lajittelu ja vähentäminen
03.12.2018
Päijät-Hämeen Jätehuolto Oy (PHJ) julkaisee jälleen odotetun Lokki-seinäkalenterin alkavalle vuodelle. Lokki-seinäkalenteri 2019 on joka kodin jätehuollon tietopaketti, joka antaa ohjeita oikeanlaiseen jätehuoltoon ja jätteiden lajitteluun. Sisällöllisenä teemana on tällä kertaa kodin vaaralliset jätteet. Kalenterista löytyy ohjeita kodin vaarallisten jätteiden tunnistamiseen, lajitteluun ja vähentämiseen.
Postia kannattaa tarkkailla jo itsenäisyyspäivän alla, jolloin kalenterin jakelu jokaiseen yhtiön toimialueen kotitalouteen, yritykseen ja vapaa-ajan asukkaiden kotiosoitteeseen alkaa.
Vaaralliset jätteet voivat kemiallisen koostumuksensa tai muun ominaisuutensa vuoksi aiheuttaa väärään paikkaan joutuessaan erityistä vaaraa tai haittaa terveydelle, ympäristölle tai jätteenkäsittelyprosessille. Siksi niihin tulisi kiinnittää huomiota jokaisessa kodissa. Kotitalouksien vaaralliset jätteet otetaan maksutta vastaan kaikilla jäteasemilla, vaarallisten jätteiden keräyskonteilla ja Roinaralli-keräyskierroksilla.
Kalenterin kuvitus on PHJ:n järjestämän Kaunis Päijät-Häme -kalenterikuvakisan 2018 satoa ja koostuu toimialueen asukkaiden ottamista hienoista valokuvista, joiden teemana ja inspiraation lähteenä on ollut vesi. Mikäli haluaa ottamansa valokuvan seuraavaan kalenteriin, voi osallistua kalenterikuvakisaan osoitteessa kaunispäijäthäme.fi. Seuraava kalenterikuvakisa on käynnissä jälleen helmikuun alusta syyskuun loppuun.
Kalenterin kansikuvan on ottanut lahtelainen Janne Rask.
Kotona tehdyllä lajittelutyöllä on merkitystä kierrätyksen kasvattamisessa
Toimialueella asumisesta syntyvän jätteen kierrätysaste on tällä hetkellä noin 43 %. Kotona tehdyllä jätteiden lajittelutyöllä on todellista merkitystä kierrätyksen kasvattamisessa, sillä mitä tarkemmin jätteet on lajiteltu kaikki mahdollisiin eri jätelajeihin, sitä paremmin ne voidaan hyödyntää uusioraaka-aineeksi.
Kun jätteestä tuotettuja uusiomateriaaleja käytetään neitseellisten raaka-aineiden sijasta, kuluu vähemmän energiaa ja syntyy myös vähemmän kasvihuonepäästöjä. EU:n keväällä hyväksymä uusi jätedirektiivi asettaa jo lähitulevaisuudellemme entistä korkeampia kierrätystavoitteita ja vuoteen 2030 mennessä on kierrätettävä 60 % asumisessa syntyvästä jätteestä.
Kalenterin keskiaukeamalla on liitteenä irrotettava lajitteluohje, joka kannattaa ottaa talteen päivittäisen jätelajittelun avuksi.
Kalenteri sisältää myös kiertävien jätekeräysten aikataulut, palvelupisteiden yhteystiedot ja aukioloajat sekä toimialueen jätteenkuljetusyritysten tiedot.
Jos kalenteri jostain syystä jää postin mukana tulematta, voi sen tilata itselleen osoitteesta neuvonta@phj.fi.