Päijät-Hämeen Jätehuolto julisti joulurauhan jäteastialle yhteistyössä Lahden Kivimaan koulun 5C-luokan oppilaiden kanssa

19.12.2018

Joulun rauha laskeutuu kaikkialle – paitsi jäteastialle. Jäteastia potee ähkyä jo pian joulun juhlinnan jälkeen. Toista kertaa toteutetun julistuksen tavoitteena on kiinnittää huomiota joulunajan jätteiden määrän vähentämiseen ja jo syntyneiden jätteiden oikeanlaiseen lajitteluun.

Joulurauhaa jäteastioille Päijät-Hämeen Jätehuolto Oy:n (PHJ) kanssa julistivat tällä kertaa Lahden Kivimaan koulun 5C-luokan oppilaat Oliver Christensen, Viivi Welling, Sani Vuorinen, Emilia Huhtaranta, Aada Oksanen, Jaakko Nousiainen, Jenna Paasila, Terese Bekkevold, Nenna Partanen, Ashgan Babiker, Sulo Vappula, Tuomas Nutchanart, Aki Paukkonen, Luukas Haara, Tomi Ahola, Akseli Hyytiäinen ja Topias Leskinen.

Kuvassa Kivimaan koulun 5C-luokan oppilaat, jotka julistivat joulurauhan jäteastialle yhdessä PHJ:N kanssa.

Joulurauhan julistus jäteastialle löytyy videoituna osoitteesta https://www.youtube.com/watch?v=mWwkOaKVT_8 (siirtyminen toiseen verkkopalveluun).

Syntyvän jätteen määrään voi vaikuttaa ostamalla ja kuluttamalla järkevästi. Tavaroiden sijaan voi lahjoittaa elämyksiä tai palveluita. Ruokahävikkiä voi ehkäistä varaamalla jouluruokaa pöytään sopivassa määrin, loihtimalla jäljelle jääneestä ruoasta tähdeherkkuja tai pakastamalla ylijääneen ruoan myöhempää käyttöä varten.

PHJ on koostanut yleisimpien joulun ja uuden vuoden aikana syntyvien jätteiden lajitteluohjeet tänne.

Joulurauha jäteastialle julistus 2018

Lahjoja ostaessa, paketteja kootessa ja juhlaruokia valmistaessa ei aina tule muistaneeksi etsiä joulun rauhaa juhlahuipun jälkeiseen aikaan.

Julistetaan siis täten yleinen joulurauha jäteastialle, kehottamalla kaikkia tätä juhlakautta asiaankuuluvalla hartaudella viettämään, sekä muutoin siististi ja vähäjätteisesti käyttäytymään. Sillä sille, joka tämän rauhan rikkoo, on luvassa roskia pursuava juhlakausi.

  • Lahjo elämyksillä, älä krääsällä. Anna aineeton hyvän mielen lahja, kuten jalkahoito, itse tehty illallinen, atk-apua, askarteluhetki, elokuvalippu, retki pulkkamäkeen, kyyti autottomalle tai vaikkapa rakkausruno.
  • Suunnittele ostokset ja tee ruokakaapin inventaario ennen ruokaostoksille menoa.
  • Loihdi tähteistä uusia herkkuja. Ylijäämäruokaa voi pakastaa myöhempiin tarpeisiin. Voit ilahduttaa yksinäistä kutsumalla hänet vaikkapa Tapaninpäivän lounaalle.
  • Muista lajittelu! Löydät Lokki-kalenterista joulun ja uuden vuoden jätteiden lajitteluvinkit. Voit käyttää myös jätehakua osoitteessa phj.fi.
  • Jätteiden lajittelu vähentää sekajätteen määrää, jolloin sekajäteastia ei pursua niin helposti. Hyötyjätteiden vieminen ekopisteelle on hyvä iltalenkki.
  • Pakkaa jätteet tiiviisti. Jäteastiaan mahtuu enemmän jätettä, kun puristat pusseista ja purkeista ilmat pihalle. Tiivis pakkaaminen vähentää myös roskiksen hajuhaittoja.
  • Anna turvallinen joulun aika jäteautonkuljettajalle. Tee lumityöt ja hiekoita pihat.
  • Hyvin palvellut joulukuusi jatkaa matkaansa risujätteenä energiaksi. Kuuset vastaanotetaan PHJ:n jäteasemilla maksutta.

Hyvää ja vähäjätteistä joulunaikaa kaikille!