Jäteasemat siirtyvät talviaukioloaikoihin marraskuun alusta – Muistathan, että jäteasemat on suljettu pyhäinpäivänä 31.10.

26.10.2020

Päijät-Hämeen Jätehuolto Oy:n (PHJ) jäteasemien aukioloajat vaihtuvat takaisin talviaikatauluun marraskuun alusta. Pyhäinpäivänä 31.10. kaikki jäteasemat ovat kiinni.

Kulunut kesäkausi on ollut vilkasta aikaa jäteasemilla koronaviruksen aiheuttamasta poikkeusajasta huolimatta. Asukkaat ovatkin ahkerasti siivonneet varastoja ja autotalleja ja kenties aiemmin lykättyjä remonttejakin on nyt aloitettu. Tämä on huomattu jäteasemien kävijämäärien lisääntymisenä ja erityisesti lauantait ovat olleet suosittuja päiviä jäteasemalla asioinnille.
Talviaikatauluun siirtyminen merkitsee lauantain aukioloaikojen päättymistä tältä vuodelta Asikkalan, Heinolan, Hollolan, Padasjoen ja Sysmän jäteasemilla. Myös Orimattilan jäteaseman laajennetut kesäkauden aukioloajat päättyvät. Talviaikaan siirtymisellä ei ole vaikutusta Lahden jäteasema PILLERIn aukioloaikoihin. Talviaikataulut ovat voimassa maaliskuun 2021 loppuun saakka.

Kätevimmin lähimmän jäteaseman aukioloajan löydät vierailemalla Päijät-Hämeen Jätehuolto Oy:n kotisivuilla osoitteessa phj.fi tai tarkistamalla tiedon Lokki-kalenterista.

PYHÄINPÄIVÄ

Pyhäinpäivän aattona kaikki perjantaisin auki olevat jäteasemat ovat normaalisti avoinna, mutta huomioithan, että pyhäinpäivänä eli lauantaina 31.10. kaikki toimialueen jäteasemat ovat suljettu.

Toivotamme kaikille rauhallista Pyhäinpäivää!

Koronavirustilanteen aiheuttamien poikkeusolojen vaikutuksista palveluihimme tai jäteasemien normaaleihin aukioloaikoihin kerromme ajantasaisesti osoitteessa www.phj.fi. Tarkistathan ajantasaisen tilanteen ennen jäteasemalle tuloa.