Käräjäoikeus hylkäsi yhtiön johtoa vastaan nostetut rikossyytteet jätelasin veronalaisuutta koskeneessa jutussa

11.06.2018

Päijät-Hämeen käräjäoikeus on hylännyt Päijät-Hämeen Jätehuolto Oy:n (PHJ) toimitusjohtajaa ja toista henkilöä vastaan nostetut syytteet törkeästä veropetoksesta käytöstä poistetun kaatopaikan saneerauksessa käytetyn jätelasin veronalaisuutta koskien. Asiaa käsiteltiin Päijät-Hämeen käräjäoikeudessa 15.-16.5.2018. Käräjäoikeuden päätöksestä ei ole valitettu.

Asia liittyy Kujalan jätekeskuksen suljetun ja käytöstä poistetun kaatopaikan länsipään saneeraustyömaahan, jossa on käytetty ympäristöluvan mukaisesti jätelasia suunnitelmien mukaisessa rakennekerroksessa. PHJ:n näkemys asiassa on koko ajan ollut, että käytetty jätelasi ei ole ollut jäteveron alaista.

Asia on edelleen vireillä hallinnollisella puolella ja yhtiö on valittanut verotuspäätöksestä hallinto-oikeuteen. PHJ on maksanut riidanalaisen jäteveron. Maksettu jätevero viivästysseuraamuksineen on yhteensä n. 0,6 milj. euroa.

Lisätietoja antaa: toimitusjohtaja Tuula Honkanen, puh. 0500 714 686