Kohdennetulle kierrätysvalmennukselle on kysyntää – kurssilaiset erittäin tyytyväisiä

19.05.2021

Salpakierto Oy (ennen Päijät-Hämeen Jätehuolto Oy) tarjosi jälleen huhtikuussa toimialueensa asukkaille kompostointikurssin ja taloyhtiöaktiiveille suunnatun Lajittelumestarikoulutuksen.

Kierrätysvalmennuksen antaminen toimialueen asukkaille kuuluu yhtiön tuottamiin palvelutehtäviin. Kierrätysvalmennuksella motivoidaan asukkaita kestävään kuluttamiseen, jätteen määrän vähentämiseen ja oikeanlaiseen jätteiden lajitteluun niiden syntypaikalla.

Molemmat kurssit toteutettiin tänä vuonna etäkoulutuksena johtuen koronatilanteesta. Kompostointikurssin käytännön toteutuksesta vastasi tuttuun tapaan Lahden 4H-yhdistys.

Kurssilaiset olivat saadun palautteen mukaan erittäin tyytyväisiä saamaansa koulutukseen. Kurssit tullaankin järjestämään uudelleen ensi vuonna.

Kompostointikurssille ennätysmäärä tyytyväisiä osallistujia

Kompostointikurssille ilmoittautui tänä vuonna ennätysmäärä osallistujia. Heistä yli puolet jo kompostoi biojätteensä, ja kurssilta he hakivatkin lähinnä uusia niksejä sujuvaan kompostointiin.

Osa kurssilaisista oli kompostoinnin aloittamista vasta harkitsevia tai juuri kompostoinnin aloittaneita. He kokivat saaneensa erittäin hyviä neuvoja ja osa päättikin kurssilta saamansa tiedon turvin lähteä itse kokeilemaan kompostointia kotona.

Kurssilla käytiin läpi kotona syntyvän ruokajätteen sekä piha-alueen lehtijätteen kompostointi; miten komposti perustetaan, miten sitä hoidetaan ja kompostoinnissa ilmeneviä yleisempiä ongelmakohtia. Kurssilla saatiin tutustua myös harvinaisempaan matokompostoriin, joka mahdollistaa kompostoinnin sisätiloissa.

Kurssilaiset antoivat kurssille kouluarvosanan yhdeksän ja 87 % osallistujista suosittelisi kurssia myös ystävilleen ja tuttavilleen. Erityisesti kehuja saivat asiantunteva ohjaaja ja kurssin monipuolinen asiasisältö, joka oli hyvä tietopaketti sekä vasta-alkajalle, että jo jonkin aikaa kompostoineelle.

Kompostointi säästää ympäristöä ja kukkaroa!

Ruokajätteen lajittelu biojätteeseen, erikseen muusta jätteestä, on helppo arjen ekoteko! Biojätteen lajittelu erikseen muusta jätteestä vähentää merkittävästi sekajätteen määrää. Sekajäteastian tyhjennysväliä voi pidentää huomattavasti, mikäli biojäte kerätään erilleen esim. kompostoimalla se kiinteistöllä. Kompostointi säästää siis ympäristön lisäksi selvää rahaa.

Mahdollisuus lajitella ja kerätä biojätteet erikseen laajenee uuden jätelain myötä lähivuosina: lajittelun piiriin tulee jopa 800 000 uutta suomalaista. Biojätteen erilliskeräyksen hyvänä vaihtoehtona on omatoiminen kompostointi kiinteistöllä.

Lajittelumestarikoulutus valmentaa taloyhtiöille jätehuollon kehittäjiä

Neljännen kerran toteutetussa Lajittelumestarikoulutuksessa valmennettiin taloyhtiöille uusia kiinteistön jätehuollon kehittäjiä.

Lajittelumestarikoulutuksessa pureuduttiin rennolla meiningillä jätehuoltoketjun osasiin oppien ymmärtämään koko ketjun toimivuuden ja yhteistyön merkitys. Kahden tiiviin opiskeluillan aikana tietoa jaettiin mm. lajittelusta ja jätteiden hyödyntämisestä, jätelainsäädännöstä, toimivasta jätetilasta sekä annettiin vinkkejä, kuinka lajitteluneuvontaa voisi omassa taloyhtiössä toteuttaa ja kuinka jätehuollossa on mahdollista saada kustannussäästöjä.

Kurssilaiset antoivat Lajittelumestarikoulutukselle kiitettävän arvosanan. Vaikka koulutuspaketti tarjosi hyviä eväitä jätehuollon kokonaisuuden kehittämiseen, jäätiin paikan päällä tapahtuvaa vuorovaikutusta kaipaamaan.