Lajitteluasemat siirtyvät talviaukioloaikoihin marraskuun alusta – Muistathan, että Pyhäinpäivänä kaikki lajitteluasemat ovat suljettuna

24.10.2022

Salpakierto Oy:n lajitteluasemien aukioloajat vaihtuvat takaisin talviaikatauluun marraskuun alusta vähentäen lauantaisin avoinna olevien lajitteluasemien määrää. Talvikauden ensimmäiselle lauantaille sijoittuvana Pyhäinpäivänä 5.11. kaikki lajitteluasemat ovat suljettuna.

Salpakierto Oy:n lajitteluasemilla koettiin jälleen erittäin vilkas kesäkausi. Syksyä kohden remontit, rakentaminen ja pihatyöt kodeissa ja vapaa-ajanasunnoilla kuitenkin vähenevät ja tämä näkyy myös lajitteluasemien kävijämäärien vähenemisenä. Lajitteluasemien kesäkauden laajennetut aukioloajat vaihtuvatkin takaisin talviaikatauluun marraskuun alusta. Talviaikataulut ovat voimassa maaliskuun 2023 loppuun saakka.

Talviaikatauluun siirtyminen merkitsee lauantain aukioloaikojen päättymistä tältä vuodelta Asikkalan, Heinolan, Hollolan ja Padasjoen lajitteluasemilla. Myös Orimattilan lajitteluaseman laajennetut kesäkauden aukioloajat päättyvät. Talviaikaan siirtymisellä ei ole vaikutusta Lahden lajitteluasema PILLERIn aukioloaikoihin.

LAJITTELUASEMIEN TALVIKAUDEN AUKIOLOAJAT AJALLA 1.11.2022-31.3.2023:

  • Lahden lajitteluasema PILLERI, avoinna arkisin ma-pe klo 7 – 20, la klo 10 – 15 (ympäri vuoden)
  • Asikkalan lajitteluasema, avoinna arkisin ti ja to klo 12 – 18
  • Heinolan lajitteluasema, avoinna arkisin ma, ke ja pe klo 12 – 18
  • Hollolan lajitteluasema, avoinna arkisin ma, ke ja pe klo 12 – 18
  • Orimattilan lajitteluasema, avoinna arkisin ti ja to klo 12 – 18, la klo 10 – 14
  • Padasjoen lajitteluasema, avoinna arkisin ti ja to klo 12 – 18 (Huom! Padasjoen lajitteluaseman aukioloajat muuttuvat vuoden vaihteessa, tiedotamme uusista aukioloajoista erikseen myöhemmin.)

Jos ilmoitetulle aukiolopäivälle sattuu pyhäpäivä, ovat lajitteluasemamme suljettuina. Kätevimmin lähimmän lajitteluaseman aukioloajan löydät täältä tai tarkistamalla tiedon Lokki-kalenterista.